Pohjoisen legendat IV
Fantacor, 2019, pehmeäkantinen, 473 s.
Leisiön huiman fantasiakirjasarjan neljäs osa! Aiemmat
osat: Lohikäärmeen kynsi, Varjosielu ja Tulenkantaja. Sarjassa on tähän
mennessä tapahtunut niin paljon, että yhteenvetoa on mahdotonta tehdä lyhyesti,
joten kannattaa lukea aiemmat arvosteluni. Lisäksi tämä sarja täytyy lukea
järjestyksessä, joten jos et ole vielä lukenut, aloita aiemmista arvosteluista,
niin vältyt spoilauksilta.
Tässä osassa tuttujen hahmojen matkassa ollaan harmittavan
vähän. Sarjan tämä osa kertoo enemmänkin mitä hahmojen ympärillä tapahtuu tässä
vaiheessa tarinaa. Aateliset, kirkko ja kapinalliset sotivat, kuka ketäkin
vastaan. Toisaalta menossa on sisällissota kuninkaan ja kirkon välillä, toisaalta
taas selkään puukottava valtataistelu aatelisten välillä. On täysi mahdottomuus
sanoa, kuka on liittolainen ja kuka vihollinen, ennen kuin törmätään
sotatantereella vastakkain.
Arkan ja Lynia omistautuvat herttua Sighilin
vapauttamiselle, Herandol ja Qeisan vievät viestiä pohjoiseen Feranin puolesta.
Qeisan ottaa vangiksi naisen, johon on rakastunut. Paladini Stogard pyrkii
aloittamaan uskonpuhdistusta todistamalla, että on yhä edelleen julmalten
suosiossa. Leocut matkaa barbaarijoukkion mukana, matkalla ryöstelemään kyliä.
Arathus puolestaan etsii kuninkaan poikaa ja matkaa örkkien luokse. Sankarimme
ovat siis jakautuneet ympäriinsä, mutta Mioksessa raivoaa sota.
Täytyy myöntää, että teoksessa oli omaan makuuni
liikaa sotakuvausta ja taistelua. Huomasin myös mielenkiintoisen seikan. Ne
sotakohtaukset, joissa kertojanäkökulma hävisi, olivat tylsiä. Ne taas, joissa
voitettiin, kiinnostivat. Havahduin ymmärtämään, että historian sotatarinat
kirjoitetaankin useimmiten voittajan näkökulmasta ja tämän teoksen luettuani
ymmärrän miksi. Väheksymättä kirjailijan taitoa kuitenkaan, taistelut oli
upeasti kirjoitettu, vaikka ne eivät ominta mielenkiinnon aluettani olleetkaan.
Ja vaikka siis sanon, että kirjassa oli liikaa
sotakuvausta, uskon, että tämä teos on välttämättömyys lukea kokonaan, jotta
seuraavassa osassa taas pysyy mukana. Leisiö on kirjoittanut niin huikean ja
laajan fantasiamaailman, että näin isoja tapahtumia ei voi ihan lyhyesti kertoa.
Seuraava osa lienee taas täynnä kiinnostavaa jatkoa, koska se on ollut pakko
pohjustaa näin hyvin. Kirjan lopusta löytyy onneksi hahmoluettelo, jonka avulla
kaiken maailman lordeissa pysyy vähän paremmin kartalla.
Kiehtovaa Leisiön teoksissa on eritoten päähenkilöiden
elämä ja matkat. Lisäksi kuitenkin antoisaa on valtataistelu kirkon ja kuninkaan
välillä (joka siis tässä nimenomaisessa teoksessa korostuu), kansan asema ja
tahto sekä erilaisten jumalien ja uskontojen kuvailu ja asemat. Ristiriitaista ja
kiehtovaa on eritoten ns. hyvä vs. paha, koska on mahdotonta vielä sanoa, kuka
on mitäkin ja mihin suuntaan toivoisin itsekään tarinan kulkevan. Odotan innolla, miten tarina tästä jatkuu
seuraavassa kirjassa.
Kirjan lisään Helmetin lukuhaasteeseen, kohtaan 38.
Kirjan kannessa tai nimessä on käsi tai kädet. Halusin tähän kohtaan ensin
sellaisen kirjan, jossa olisi vain käsi kuvassa, mutta koska ei sopivaa ole
tullut vastaan niissä joita haluan lukea, päätin ohittaa tämän tavoitteeni.
Viimeiseksi haluan vielä vilpittömästi pyytää Aapo Leisiöltä
anteeksi! Hän lähetti minulle arvosteltavaksi reilu vuosi sitten kirjasarjan
neljä ensimmäistä osaa, ja sain nyt vasta viimeisen luettua. Tämä ei johdu
siitä, ettenkö pitäisi kirjoista, päinvastoin. Olen kuitenkin itse ahnehtinut
niin paljon arvosteltavaa, että nämä ovat jääneet hieman hyllyyn pyörimään.
Pidän sarjasta niin paljon, että viimeisen (ainakin toistaiseksi) ilmestyneen
osan ostin itse Fantacorin verkkokaupasta, siitäkin siis vielä luvassa
arvostelu jossakin vaiheessa! Kauppa löytyy: https://fantacor.com/
Kommentit
Lähetä kommentti