Pohjoisen legendat 1
Fantacor, 2019, pehmeäkantinen, 335 s.
Kirja on saatu arvostelukappaleena. Olen pitkään
katsellut näitä kirjoja ja pelkkien kansikuvien ja nimien perusteella
ajatellut, että vaikuttavat todella hyvältä fantasiakirjasarjalta. Kiljuin
miltei riemusta, kun sarjan kaikki viisi osaa saapuivat postin toimittamana! Harmittava
puoli kirjassa oli pieni fontti, mutta onneksi vielä ei näkö ole lukemisen
esteenä.
Ja siis vau!! Muuta en voi sanoa, kuin vau!
Ensimmäisen osan kun avasin, kirja imaisi saman tien täysillä mukaansa! Kirja
on vanhaa kunnon perinteistä fantasiaa, velhoja, barbaareja, druideja, taikaa,
ritareita ja niin edelleen. Heti ensimmäisenä minussa heräsi sellainen mielenrauha.
Tämän takia minä rakastan fantasiaa, tämä on juuri sitä lumoavaa magiaa,
seikkailua ja vauhdikkaita tapahtumia, jota itse rakastan lukea ja josta tulee
aina hyvä mieli. Pako arjesta, jossa voi kuvitella itsensä maailmaan, joka vie
lukijan täysin mennessään. Ja siis ehdottomasti kirjan paras puoli on se, että
sille on jo valmiiksi neljä jatko-osaa pinossa odottamassa lukijaansa!
Kirja alkaa siitä, kun Arathus on ihan tavallinen
10-vuotias Mioksessa, Ovialin kaivoskylässä. Parhaan ystävänsä Arkanin kanssa
Arathus harjoittelee erätaitojaan ja haaveilee suuria, jotta ei joutuisi
kaivokselle töihin kuten viinaan menevä isänsä. Kun pojat vaeltelevat raunioilla,
tippuu Arathus syvään onkaloon ja loukkaa vakavasti jalkansa. Gerron, mahtava
velho pelastaa Arathuksen. Gerron huomaa heti Arathuksen kyvyn hallita
virtausta ja ottaa pojan oppilaakseen. Arathuksen elämä muuttuu kerta heitolla
täysin. Hänestä ei tulekaan kurjaa kaivostyöläistä vaan velho. Velhoja ei juurikaan
enää ole ja heitä arvostetaan kykyjensä vuoksi kaikkialla. Koulutus on hidasta
ja vie vuosia. Kun lopulta Arathus hallitsee virtauksen tarpeeksi hyvin, saa
hän Gerronilta tehtävän, joka vie Arathuksen seurueineen Jäätuulen luostariin.
Siellä vastassa on hengenvaarallisia haasteita ja luostarin kirous.
Kirjan tarina on erittäin hyvin kirjoitettu, juoni kuljettaa
mukanaan koko ajan. Kieli on todella hyvää ja kirja kunnioittaa koko ajan
perinteisen fantasian henkeä. Kirjassa on paljon samaa henkeä kuin Salvatoren
kirjoissa. Erotuksena kuitenkin Salvatoren kirjoihin, on tämän kirjan henkilöissä
ja tapahtumissa huomattavasti helpompi pysyä mukana. Alusta asti ainakin minä
pysyin kärryillä siitä, kuka on kuka ja missä tapahtuu. Toiminta ja tapahtumat
ovat todella hyvin kerrottuja mutta myöskään ns. tylsät tapahtumat eivät kirjassa
ole tylsiä. Päin vastoin, ehkä mielenkiintoisinta oli lukea Arathuksen
oppivuosista, kun tämä opiskeli jos jonkin maan kieliä osatakseen hallita
virtausta. Hahmot on hyvin rakennettuja ja juoni kulkee loogisesti ja
selkeästi. Oma hieno fantasiamaailmakin on luotu hyvin, perinteistä fantasiaa
noudattaen.
Lukunäytteeksi haluan nostaa kirjasta vielä kohdan, joka
hiveli minun lukutoukan sieluani:
Gerron opasti Arathuksen salattuun
kirjastoon ja noukki hyllystä haalistuneen sinikantisen kirjan, jonka kannessa
luki haalistuneella musteella ”Taivas”. Aivan kuten kaikkien muidenkin kirjojen
kanssa, Arathus sai teosta varten tyhjän kirjan, jonne hänen tuli kopioida
kaikki kannesta kanteen. Gerron oli kertonut, että näin varmistuttiin, että
jokaiselle oppilaalle jäi riittävä määrä tietoa ja materiaalia tulevaisuuden
tarpeita varten. Oma virtauskirjasto, Arathus oli tuntenut ylpeyttä. Arathus
oli kasannut omia teoksiaan huoneensa hyllylle, jonka Jarod oli hänelle juuri
sitä tarkoitusta varten rakentanut.
Kirjaa oli helppo lukea, mutta itse asian
omaksuminen oli erittäin vaikeaa. Arathuksella oli vaikeuksia käsittää
virtauksen epäsäännönmukaisuutta ja epäloogisuutta. Energioiden mahdollisuudet
olivat hyvin monimuotoisia. Kirja ei opettanut loitsuja vaan ainoastaan sen,
miten virtaus reagoi tiettyihin lauseisiin, tai miten sen olisi pitänyt
reagoida. Loput velhon tulisi itse oivaltaa, ja osata soveltaa oppimaansa
tilanteisiin sopivalla tavalla.
Tätä kirjaa (ja sarjaa) voin siis vain suositella!
Teki minuun vaikutuksen, että suomalaisetkin osaavat kirjoittaa näin hyvää
fantasiaa. Kirjan lisään Helmetin 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 47. Kaksi kirjaa
joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön. Kurkin
seuraavan kirjan takakantta sen verran, että sekin ainakin osittain tapahtuu
Mioksessa, kuten tässäkin. Ainakin molempien kirjojen fantasiamaailma on sama.
Aapo Leisiö on 1980 syntynyt vantaalainen kirjalija ja
pienkustantaja. Päivätyötään hän tekee kuitenkin turvallisuusalalla. Leisiö on
toinen ylläpitäjä kirjoittaja.fi -sivustolla. Voitaneenkin sanoa, että Leisiö
on malliesimerkki siitä, että kuka vaan voi kirjoittaa. Hänen
ylioppilaskirjoituksensa äidinkielen osalta menivät ”hieman” penkin alle, mutta
tuhansia ja taas tuhansia sanoja myöhemmin mies on julkaissut viisi kirjaa,
joista ainakin ensimmäinen on aivan huikea!
Fantacor Ky on 2011 perustettu pienkustantamo.
Tuotanto perustuu pääosin sen yrittäjien omaan tuotantoon, mutta visiona on
tuoda markkinoille poikkeavaa, tavallisten kirjoittajien kirjoittamaa
materiaalia. Fantacor Ky on voittoa tavoitteleva yritys, mutta silti sen toiminnan
keskiössä on kirjoittajien tukeminen ja uusien toimintatapojen avoin tutkiskelu.
Sen tuotteet koostuvat painetuista kirjoista, e-kirjoista ja äänituotannosta.
Lähteet:
https://fantacor.com/tuotteet-ja-palvelut/
https://fantacor.com/yritys/
https://fantacor.com/takapirut/
Iso ja Nöyrä kiitos ja kumarrus tästä palautteesta! 🥰 On aivan mahtava kuulla, että lukija kokee kirjan juuri sellaisena, jollaiseksi se on tarkoitettu; perinteiseksi fantasiaksi, jonka on tarkoitus olla hyvä tarina ilman kannanottoja.
VastaaPoistaOlen pyrkinyt juuri siihen, että tarina irrottaa lukijan hetkeksi arjesta ☺️
Kiitos vielä!!!