Siirry pääsisältöön

Mia Lääti - Minja ja Muija ja kanakaaos

 


Reuna, 2024, kovakantinen, 69 s.

Kuvittanut Jooa Vilpas


Voitin tämän kirjan Instagramista @kotimaiset_lastenromaanit tilin arvonnasta. Tilin takaa löytyy Mia Lääti itse, jonka kirjoittama kirja on. Sain kirjan kotiin kauniisti paketoituna, Läätin ylläpitämän verkkokaupan suloisen postikortin sekä lapselleni kirjoitetun omistuskirjoituksen kera. Todella ihana yllätys ja kiva voitto!

Luin kirjan lapselleni ääneen, ja hän piti tarinasta. Yksinäisyys ja kaverin kaipuu ovat tuttuja tunteita lapselle. Hän osasi siis hyvin samaistua Minjan intoon tutustua uuteen tyttöön sekä tietenkin myös jännittäviin hetkiin, joissa joutuu ottamaan vastuuta omista teoistaan. Tarina lähestyi näitä kahta teemaa ihanan lempeästi, samalla kuitenkin näyttämällä, että toivoa on aina.

Minjan lempinukke joutuu vahingossa Muijan leikkeihin ja menee rikki. Minjalla ei juurikaan ole kavereita, joten nukke on rakkain esine Minjalle. Minja löytää vahingossa aarrekartan, jonka avulla onnistuu löytämään uuden ystävän. Ystävyyttä kuitenkin heti koetellaan, kun Minjan perheen lemmikkikana on päässyt Minjan virheen vuoksi karkuun. Karanneesta kanasta koituu melkoinen kaaos ja tytöt tempautuvat mukaan vauhdikkaaseen seikkailuun.

Teoksen tarina on hyvin kirjoitettu, hauska ja viihdyttävä seikkailu, jossa kaikki mahdollinen ehtii mennä vinksin vonksin. Lopussa kaikki onneksi järjestyy ja karannut kana saadaan turvaan. Vauhtia ja sotkuisia tilanteita kuitenkin riittää. Tytöt yhdessä joutuvat kohtaamaan melkoisia ongelmia, mutta onneksi ystävyys näistä vain vahvistuu. Lopulta karannut kana pääsee koko kylän sankariksikin!

Minja ja Muija ja kanakaaos on lennokas tarina, joka sopii hyvin lapselle myös itse luettavaksi. Kaaos kuvastaa Pelle-kanan seikkailuja pahimmillaan, mutta lapsella takuulla on hauskaa seurata karkulaisen tarinaa. Tarina on täynnä hyvän ystävän mallia sekä ripaus rohkeutta ja vahvuutta. Ennen kaikkea teos on kuitenkin lämminhenkinen hyvän mielen kirja.

Mia Lääti (s. 1985) on kirjoittanut aiemmin artikkeleita ja haastatteluja DogSports.fi -verkkolehteen sekä toiminut Morrr Oy:llä bloggaajana. Koiraurheiluaiheinen tietokirjakin häneltä on ilmestynyt Readme.fi:n julkaisena. Tämä teos on kirjailijan ensimmäinen lastenkirja, jonka innoittajana on toiminut oma tytär. Lääti pitää myös Kirjagramtiliään yhdessä tyttärensä kanssa.

Kirjan lisään Heili-kirjastojen 2024 lukuhaasteeseen, kohtaan 24. Kirja, jossa on eläimiä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pirjo Toivanen - Rooleja vai rakkautta?

  Stresa, 2022, pehmeäkantinen, 267 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kirjailijalta. Tapasin Toivasen Helsingin kirjamessuilla Stresan osastolla ja kun keskustelussa tuli esiin kirjablogini, hän tarjosi myynnissä olevaa kirjaansa arvosteltavaksi. Sain kirjan omistuskirjoituksella signeerattuna! Kirjailija itsessään oli minulle täysin uusi tuttavuus, joten en ollut varma, mitä kirjalta odottaa. Kansikuvasta saatoin päätellä, että ainakin pääsen matkalle ulkomaille, mutta en osannut paikallistaa edes sitä, että mihinkä. Päädyin Italiaan, mutta myös Kuubaan. Koska osa ajasta ollaan Kuuban Havannassa, sijoitan kirjan Pohjoiseen lukuhaasteeseen 2023, kohtaan 4. Merelliseen ympäristöön sijoittuva kirja . Jälleen kerran tämä ei ihan täysin ehkä vastaa haastekohtaa, koska merta ei juurikaan kirjassa mainita muutoin kuin laivareittinä, mutta tämä nyt kuitenkin riittää itselleni. Pääasiallisesti kirjassa ollaan Italiassa, Milanossa ja Stresassa. Päästään piipahdukselle kyllä myös Miamiin

M. K. Kajanne - Punainen lanka

  Kivikko 1 Kustannus HD, 2023, kovakantinen, 267 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kirjailijalta. Kirja kiinnosti minua kuvauksensa vuoksi, vaikkakin pelkäsin tämän olevan makuni ohi, sillä dekkarit eivät ole minun juttuni. Tahdoin kuitenkin lukea tämän, sillä kuvaus lupasi muutakin, mm. parisuhdedraamaa. Kirjan lisään Seinäjoen kaupunginkirjaston 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 19. Kuolema . Okei, kirja on pääasiassa mielestäni enemmän jännityskirja, jossa rikosten selvittäminen on pienessä roolissa. Tämä sopii minulle oikein hyvin, sillä pitkät rikosselvittelyt ja tutkimukset eivät minuun iske. Jännitys sen sijaan toimii. Tässä jännitystä toi mielenkiintoisesti niin murhat kuin muilla tavoin julmat ihmiset. Oman osani olen elämäni aikana maistanut narsisteista ja minun mielestäni narsisti on huomattavasti pelottavampi kuin psykopaatti. Tämä siitäkin huolimatta, että psykopaatti usein on vaarallisempi. Psykopaatin kanssa kuitenkin tiedän olevani vaarassa, narsisti taas osaa man

Anssi Kullberg - Titaanien aika

  Books on Demand, 2022, pehmeäkantinen, 674 s. Titaanien aika aloittaa scifi-trilogian jykevällä teoksella, jonka lukeminen otti hieman aikaa. Kiinnostava fakta kirjasta on se, että kirjailija on tarinan osia alun perin kirjoittanut teini-ikäisenä ja jättänyt muhimaan pöytälaatikkoon. Hän kirjoitti tuon tuotoksen uudelleen aikuisiällä asuessaan Ukrainassa. Kirjailija kertoo työstäneensä tekstiä ystävien avustuksella, osittain englanniksi ja osittain suomeksi. Kirja myös alun perin julkaistiin englanniksi. Titaanien aika hyppää miljoona vuotta eteenpäin universumissamme. Maa on titaanien mukaan tuhoutunut. Mikael herätetään henkiin kopiona itsestään ja hän on herätessään jo aikuinen. Lopulta hänet lähetetään Atlantikseen, uuteen maailmaan, jonka titaanit ovat luoneet. Elämä Atlantiksessa on kuin suoraan oppikirjasta. Utelias mieli kuitenkin turtuu tähän nopeasti ja kaipaa uusia haasteita mielelleen. Mikael saa suostuttelun jälkeen titaaneilta aluksen, jolla voi tutkia Atlantista

Hae tästä blogista