Siirry pääsisältöön

Irmeli Westermarck - Gustaf Inbergin tarina

 


Stresa, 2023, pehmeäkantinen, 96 s.

Tapasin Westermarckin Karkkilassa ’Suuret kirjat pienet kustantamot’ -tapahtumassa ja sain kirjailijalta tämän teoksen signeerattuna. Teos vaikutti kiinnostavalta, koska se kertoo Suomen historiaa eikä minulla ollut harmainta aavistusta, kuka on Gustaf Inberg. Minua kiinnosti myös teoksen genre, sillä se on tarinallinen historiakirja.

Teos kertoo mielenkiintoisesti Suomen sodasta (1808-1809) Etelä-Pohjanmaalaisten näkökulmasta. Kasakat levittivät kauhua ja tuhoa ja talonpojat nousivat kapinaan. Pohjanmaalainen tilanomistaja Gustaf Inberg isännöi Ala-Knuuttilan suurella tilalla ja talonpojat yrittivät myös häntä yllyttää kapinaan. Vaikutusvaltainen mies olisi hyvä meriitti kapinallisten puolella. Gustaf jättäytyy kuitenkin kapinasta syrjään, mutta joutuu kärsimään siitä rangaistuksen muidenkin edestä.

Gustafin tarina kuvaa yhden miehen uhrautumista ja sankaruutta sotatantereella, surua ja tuskaa jota Gustafin vaimo joutui kestämään sekä sotatoimia ja sodan etenemistä. Irmeli Westermarck tutustui Gustafin tarinaan tehdessään omaa sukututkimustaan ja päätti perehtyä aiheeseen ja aikakauteen enemmänkin. Keräämästään tiedosta hän on koostanut mainion historiakirjan, joka lukijan on mukava lukea näkemättä tutkimisen vaivaa.

Teos on koostettu niin, että tarina ja historia säilyy lineaarisena, tapahtumat kulkevat aikajärjestyksessä. Väliin on lisätty historiakirjoille tyypillisesti tietolaatikoita, joissa kerrotaan aiheeseen liittyvistä asioista, kuten punataudista, armeijan kokoonpanosta, kasakoista jne. Gustafin tarina aloitetaan myös kertomalla Suomen tilanne sillä hetkellä, miten Pohjanmaalla tuolloin oli tapana elää ja kenen jälkeläisiä Gustaf oli. Kirjailija on lisännyt tekstiin myös perusteluita, miksi on etsinyt tietoa mistäkin ja miksi lähtenyt aihetta tutkimaan.

Teos on tarina tuntemattomaksi jääneestä suomalaisesta sankarista, jonka kohtalo on julma ja surullinen. On oikeus ja kohtuus, että hänen tarinansa on nostettu esiin. Samalla teos kertoo palan Suomen historiaa, josta minä en ainakaan tiennyt yhtään mitään. Harvoin kirjoitetaan kotimaani historiasta ajalta, jolloin maamme ei vielä ollut itsenäinen. Historiamme on kuitenkin kiehtovaa jo kauan ennen vuotta 1917.

Irmeli Westermarck on espoolainen kirjailija. Koulutukseltaan Westermarck on kauppatieteiden maisteri ja toiminut kymmenen vuotta lehtorina Espoonlahden kauppaoppilaitoksessa, myöhemmin Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa. Westermarck on kirjoittanut monta tietokirjaa oppikirjoiksi. Lisäksi tuotannosta löytyy novelleja ja romaaneja. Werstermarck on myös yksi kuudesta kustannusosuuskunnan jäsenestä, jotka perustivat Stresa kustannuksen.

Kirjan lisään Pohjoiseen lukuhaasteeseen 2024, kohtaan 9. Kirja, jossa on venäläisiä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pirjo Toivanen - Rooleja vai rakkautta?

  Stresa, 2022, pehmeäkantinen, 267 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kirjailijalta. Tapasin Toivasen Helsingin kirjamessuilla Stresan osastolla ja kun keskustelussa tuli esiin kirjablogini, hän tarjosi myynnissä olevaa kirjaansa arvosteltavaksi. Sain kirjan omistuskirjoituksella signeerattuna! Kirjailija itsessään oli minulle täysin uusi tuttavuus, joten en ollut varma, mitä kirjalta odottaa. Kansikuvasta saatoin päätellä, että ainakin pääsen matkalle ulkomaille, mutta en osannut paikallistaa edes sitä, että mihinkä. Päädyin Italiaan, mutta myös Kuubaan. Koska osa ajasta ollaan Kuuban Havannassa, sijoitan kirjan Pohjoiseen lukuhaasteeseen 2023, kohtaan 4. Merelliseen ympäristöön sijoittuva kirja . Jälleen kerran tämä ei ihan täysin ehkä vastaa haastekohtaa, koska merta ei juurikaan kirjassa mainita muutoin kuin laivareittinä, mutta tämä nyt kuitenkin riittää itselleni. Pääasiallisesti kirjassa ollaan Italiassa, Milanossa ja Stresassa. Päästään piipahdukselle kyllä myös Miamiin

M. K. Kajanne - Punainen lanka

  Kivikko 1 Kustannus HD, 2023, kovakantinen, 267 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kirjailijalta. Kirja kiinnosti minua kuvauksensa vuoksi, vaikkakin pelkäsin tämän olevan makuni ohi, sillä dekkarit eivät ole minun juttuni. Tahdoin kuitenkin lukea tämän, sillä kuvaus lupasi muutakin, mm. parisuhdedraamaa. Kirjan lisään Seinäjoen kaupunginkirjaston 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 19. Kuolema . Okei, kirja on pääasiassa mielestäni enemmän jännityskirja, jossa rikosten selvittäminen on pienessä roolissa. Tämä sopii minulle oikein hyvin, sillä pitkät rikosselvittelyt ja tutkimukset eivät minuun iske. Jännitys sen sijaan toimii. Tässä jännitystä toi mielenkiintoisesti niin murhat kuin muilla tavoin julmat ihmiset. Oman osani olen elämäni aikana maistanut narsisteista ja minun mielestäni narsisti on huomattavasti pelottavampi kuin psykopaatti. Tämä siitäkin huolimatta, että psykopaatti usein on vaarallisempi. Psykopaatin kanssa kuitenkin tiedän olevani vaarassa, narsisti taas osaa man

Anssi Kullberg - Titaanien aika

  Books on Demand, 2022, pehmeäkantinen, 674 s. Titaanien aika aloittaa scifi-trilogian jykevällä teoksella, jonka lukeminen otti hieman aikaa. Kiinnostava fakta kirjasta on se, että kirjailija on tarinan osia alun perin kirjoittanut teini-ikäisenä ja jättänyt muhimaan pöytälaatikkoon. Hän kirjoitti tuon tuotoksen uudelleen aikuisiällä asuessaan Ukrainassa. Kirjailija kertoo työstäneensä tekstiä ystävien avustuksella, osittain englanniksi ja osittain suomeksi. Kirja myös alun perin julkaistiin englanniksi. Titaanien aika hyppää miljoona vuotta eteenpäin universumissamme. Maa on titaanien mukaan tuhoutunut. Mikael herätetään henkiin kopiona itsestään ja hän on herätessään jo aikuinen. Lopulta hänet lähetetään Atlantikseen, uuteen maailmaan, jonka titaanit ovat luoneet. Elämä Atlantiksessa on kuin suoraan oppikirjasta. Utelias mieli kuitenkin turtuu tähän nopeasti ja kaipaa uusia haasteita mielelleen. Mikael saa suostuttelun jälkeen titaaneilta aluksen, jolla voi tutkia Atlantista

Hae tästä blogista