Siirry pääsisältöön

Joanna Heinonen - Veren väki


Robustos, 2021, kovakantinen, 311 s.

Sain tämän teoksen sekä juuri ilmestyneen jatko-osan Metsän väki arvostelukappaleiksi suoraan käteen Robustoksen Heikki Savolalta, kustantajalta. Tapasin Savolan Karkkilan Suuret kirjat, pienet kustantamot -tapahtumassa.

En ollut tästä ensimmäisestä osasta kuullutkaan, kun minulle tarjottiin jatko-osaa. Metsän väki kuulosti kiehtovalta, joten olin todella tyytyväinen saadessani myös tämän ensimmäisen osan. Ja luettuani tämän olen vielä kymmenen kertaa tyytyväisempi! Teos on loistava ja paljon parempi vamp… Anteeksi, siis metsästäjätarina, kuin yksikään amerikkalainen hapatus, joita on tarjolla!

Kiira elää ulkoisesti täydellistä elämää. On opiskelupaikka, välittävä perhe tarpeeksi kaukana, oma asunto, ystäviä, koira ja poikaystävä. Poikaystävä on sitoutunut ja haluaa muuttaa yhteen. Mutta kun Kiira ei halua muuttaa yhteen eikä opiskelukaan oikein innosta. Paras ystäväkään ei ole se lapsuuden bestis, jota Kiira aika ajoin kaipaa. Näennäisestä täydellisyydestä huolimatta Kiiralla on ihan paska olo.

Kun Kiira kertoo Jyrkille, ettei ole varma haluaako olla enää yhdessä, alkaa kaikki mennä päin helvettiä. Kiira saa Jyrkin kiinni pettämisestä. Hetakin vain puolustelee Jyrkiä eikä ymmärrä ollenkaan Kiiran fiiliksiä. Kun sitten iltalenkillä koiran kanssa joku hyökkää Kiiran kimppuun, tappaa hänen koiransa, on Kiiran maailma käännetty väläyksessä täysin ylösalaisin.

Mikä helvetti se oli, joka puri häntä olkapäähän? Miksi hän ei muistanut aiemmin Jesperiä? Ei hän niin kännissä mielestään ollut silloin ekallakaan tapaamisella. Ja miksi Kiira muistaa Jesperin nyt? Ja miksi naapuri paukuttaa näppäimistöään yhtäkkiä niin kovaa, että Kiira kuulee sen yhtäkkiä omaan asuntoonsa?

Kirjan takakansi kuvaa teosta täydellisesti: Veren väki on yhdenlainen kasvutarina, joka näyttää keskisormea sille, mitä nuorelta naiselta yleensä odotetaan. veren väki yhdistää urbaania fantasiaa, yhteiskunnallista chick litiä ja punk-asennetta. Se ammentaa aineksia niin populäärikulttuurin vampyyreista kuin suomalaisesta kansanuskosta.

Veren väki on kaukana Twilighteista ja muista ällökaunistelevista vampyyritarinoista. Veren väki on ronski, rujo ja ajatuksia herättävä teos. Siinä maistuu karu todellisuus yhdistettynä painajaisiin. Teoksessa ei kaunistella eikä kiilloteta. Teos tarjoaa viihdyttävän tarinan, joka ensin kummastuttaa (kuten varmasti kummastuttaa päähenkilöäkin) ja sen jälkeen kietoo lukijan jännittävään ja ravistelevaan seikkailuun, jossa metsästäjät eivät kuole auringon valoon, mutta eivät piru vie ala kyllä kimallellakaan.

Kiiran hahmo on kirjoitettu kiehtovasti. Pidin siitä, kuinka Kiira on kirjoitettu eräänlaiseksi antisankariksi. Vahvaksi ja pystyväksi naiseksi, joka kuitenkin laittaa elämänsä läskiksi, koska ei tahdo taipua tavallisiin muotteihin. Romanttinen puoli kirjassa ei myöskään ole kauniiksi kiillotettua ällöromantiikkaa, vaan ahdistuneita ihmisiä etsimässä sopivaa lähestymistapaa toisiaan kohtaan.

Veren väki kosketti minua kirjallisena teoksena, jossa tieto ja tutkimukset on otettu osaksi kirjaa. Kiira koluaa kaikki mahdolliset tietolähteet vampyyreista. Samalla se ottaa kantaa rasismiin vampyyrit vs. metsästäjät sanaparin kanssa. Lisäksi tarina kosketti minua myös henkilökohtaisella tasolla, sillä osasin paikoin vahvastikin samaistua Kiiran kapinahenkeen ja ahdistukseen kiiltokuvaelämää kohtaan.

Joanna Heinonen on Jyväskylässä asuva suomalais-karjalainen kirjailija ja sanataideohjaaja. Taustalta löytyy myös luokanopettajan tutkinto ja Heinonen parhaillaan opiskelee kirjallisuuden maisteriohjelmassa Jyväskylän yliopistossa. Heinonen on aiemmin julkaissut kaksi lasten romaania. Veren väki ja Metsän väki ovat suunnattu nuorille aikuisille.

Robustos on perustettu 2005 heikki Savolan ja Jouni Lehtisen yhteistyössä. Robustos julkaisee muutamia teoksia vuodessa ja julkaisuohjelmaan kuuluu runoutta, proosaa, nuorten aikuisten kirjoja, esseitä ja tietokirjallisuutta. Robustos sijaitsee fyysisesti Karkkilassa.

 Kirjan lisään Satakirjastojen 2024 lukuhaasteeseen, kohtaan 11. Kirjassa liikutaan metsässä.

Lähteet:

https://www.karkkilalainen.fi/paikalliset/6457730

https://www.joannaheinonen.fi/

http://www.robustos.fi/ 

Kommentit

  1. Ooh! Mun täytyy lukea tää! Kuulostaa just mulle sopivalta ihanuudelta tämä! <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pirjo Toivanen - Rooleja vai rakkautta?

  Stresa, 2022, pehmeäkantinen, 267 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kirjailijalta. Tapasin Toivasen Helsingin kirjamessuilla Stresan osastolla ja kun keskustelussa tuli esiin kirjablogini, hän tarjosi myynnissä olevaa kirjaansa arvosteltavaksi. Sain kirjan omistuskirjoituksella signeerattuna! Kirjailija itsessään oli minulle täysin uusi tuttavuus, joten en ollut varma, mitä kirjalta odottaa. Kansikuvasta saatoin päätellä, että ainakin pääsen matkalle ulkomaille, mutta en osannut paikallistaa edes sitä, että mihinkä. Päädyin Italiaan, mutta myös Kuubaan. Koska osa ajasta ollaan Kuuban Havannassa, sijoitan kirjan Pohjoiseen lukuhaasteeseen 2023, kohtaan 4. Merelliseen ympäristöön sijoittuva kirja . Jälleen kerran tämä ei ihan täysin ehkä vastaa haastekohtaa, koska merta ei juurikaan kirjassa mainita muutoin kuin laivareittinä, mutta tämä nyt kuitenkin riittää itselleni. Pääasiallisesti kirjassa ollaan Italiassa, Milanossa ja Stresassa. Päästään piipahdukselle kyllä myös Mia...

Adonis Fabio - Vihreän siirtymän kultti

H. C. Hammerbergin tutkimuksia Icasos, 2024, näköiskirja, 206 s. Teos kiinnitti kustantajan uutuusluettelossa väkisin huomioni. Jo pelkästään kirjailijanimi kuulosti niin röyhkeältä vitsiltä, että sisällön on pakko olla yhtä hulvatonta. Kun vielä esittelytekstissä kerrotaan kirjan sisältävän riemullisen huonoa huumoria, olin myyty. Taidolla muokattu kirjailijakuva suorastaan pakotti lukemaan tämän. Vihreän siirtymän kultti on siis huumorin täyteinen dekkari. Tai ehkä tätä voisi kuvailla pikemminkin dekkarin parodiaksi. Meno on äärettömän lennokasta, erittäin epärealistista ja räävittömän huonolla huumorilla varustettua. Toisin sanoen teos rikkoo kaikkia hyvän maun rajoja ja jättää lukijalle sellaisen ymmyrkäisen ilmeen huulille, joiden välistä voi jopa kuulua vaimea öööö… Yhtä kaikki, H. C. Hammerbergin tutkimukset ovat kaikista edellä luetelluista syistä ehdottomasti lukemisen arvoisia. Jos Juha Vuorisen Juoppohullut ja DikDekit sai sinut hihittelemään hulluna, tää on just sua var...

Anssi Kullberg - Titaanien aika

  Books on Demand, 2022, pehmeäkantinen, 674 s. Titaanien aika aloittaa scifi-trilogian jykevällä teoksella, jonka lukeminen otti hieman aikaa. Kiinnostava fakta kirjasta on se, että kirjailija on tarinan osia alun perin kirjoittanut teini-ikäisenä ja jättänyt muhimaan pöytälaatikkoon. Hän kirjoitti tuon tuotoksen uudelleen aikuisiällä asuessaan Ukrainassa. Kirjailija kertoo työstäneensä tekstiä ystävien avustuksella, osittain englanniksi ja osittain suomeksi. Kirja myös alun perin julkaistiin englanniksi. Titaanien aika hyppää miljoona vuotta eteenpäin universumissamme. Maa on titaanien mukaan tuhoutunut. Mikael herätetään henkiin kopiona itsestään ja hän on herätessään jo aikuinen. Lopulta hänet lähetetään Atlantikseen, uuteen maailmaan, jonka titaanit ovat luoneet. Elämä Atlantiksessa on kuin suoraan oppikirjasta. Utelias mieli kuitenkin turtuu tähän nopeasti ja kaipaa uusia haasteita mielelleen. Mikael saa suostuttelun jälkeen titaaneilta aluksen, jolla voi tutkia Atlanti...

Hae tästä blogista