Hertta, 2023, kovakantinen, 200 s.
(The Murderbot Diaries 2: Artificial Condition, 2018)
Suomentanut Mika Kivimäki
Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.
Oooh, viimeinkin pääsin lukemaan tämän toisen osan! Kirja on poltellut
lukupinossani ja olisin halunnut kiilata sen kaikkien lupausteni ohitse heti
luettavaksi! Mutta odotus kannatti, sillä kirja on juuri niin mahtava, kuin
siltä odotinkin! Jos et ole vielä lukenut ensimmäistä osaa, kannattaa aloittaa
siitä. Arvostelun voit lukea täältä: https://lukutoukanluetutsivut.blogspot.com/2023/05/martha-wells-murhabotin-paivakirjat-1.html
Toinen osa jatkuu siitä mihin ensimmäinen jäi.
Murhabotti on nyt vapaa robotti, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, että olisi
itsestään selvää liikkua vapaasti ihmisten keskellä. Murhabotti päättää lähteä
tutkimaan ja selvittämään, mitä hänelle aikoinaan oikeasti tapahtui kaivosyhtiössä,
jossa botin väitetään tappaneen lukuisia ihmisiä ja robotteja. Nämä muistot on
kuitenkin poistettu, mutta asia kalvaa Murhabottia. Matkallaan hän tapaa ART:in,
kuljetusaluksen tekoälyn. Tästä tekoälystä murhabotti saa uuden ystävän ja
liittolaisen tutkimusmatkalleen. Vaikka tämä tekoäly on ärsyttävä ja vaatii
keskustelemista, jota murhabotti inhoaa. Yhteistyöllä kuitenkin murhabotti
pääsee kaivosyhtiön tiloihin ja saa selvitettyä totuuden itsestään.
Murhabotin kirjoja on lähes mahdotonta kuvailla
lyhyesti niin, että juoni kuulostaisi kiinnostavalta mutta niin, että ei referoi
koko kirjaa! Kirjoissa on niin paljon erityispiirteitä, kiinnostavia seikkoja
ja yksityiskohtia, joille ei voi tehdä oikeutta muutoin, kuin lukemalla kirjan!
Suosittelenkin tätä sarjaa, sillä molemmat kaksi kirjaa ovat kerta kaikkiaan
mahtavia! Pureva sarkasmi ja musta huumori tekevät kirjoista vastustamattomia
ja leikittely tekoälyn ja inhimillisyyden rajamailla on koukuttavaa. Mielestäni
murhabotin asosiaalinen persoona on viehättävä ja mielenkiintoinen. Osaan
monessa kohtaa samaistua ajatuksiin, joissa murhabotti kokee sosiaalisuuden
vain ärsyttäväksi. Siitä huolimatta tällä robotilla on omalla tavallaan suuri
sydän ja häneen voi takuulla luottaa. Jopa silloinkin, kun Paratiisikuun katselu
on kesken.
Ehkä introverttiydessäni ymmärrän liian hyvin oman
rauhan ja hiljaisuuden arvon tai mikä lienee syynä, mutta tämä sarja on
mielestäni erittäin ansaitusti voittanut parhaan sarjan Hugo-palkinnon. Genrenä
kirja on luokiteltu avaruusoopperaksi, eli paljon ihmissuhdepohdintaa (tai pikemminkin
tekoälysuhde..) ja moraalisia sekä eettisiä valintoja sisältävää tavaraa, joka
sijoittuu scifi-ympäristöön. Toimintaa ja tapahtumia kirjassa riittää, pientä parodista katsontakulmaa unohtamatta. Ehdottomasti suosittelen lukemaan!
Kommentit
Lähetä kommentti