Siirry pääsisältöön

Otto Lind - Lohikäärme

 


Sivilisaation vartijat 1

Ethene, 2023, kovakantinen, 232 s.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Kirjassa minua kiinnosti nimi ja kansikuva, lohikäärmeitähän ei koskaan voi kevyesti ohittaa! Luettuani kuvauksen olinkin jo käytännössä myyty tälle kirjalle. Kirja sopii loistavasti myös Helmetin 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt. Kirjassa ollaan sekä Tampereella että Porissa, ja Porissa vielä tarkemmin Yyterissä, hotellin läheisyydessä. Itse en ole hotellissa käynyt, mutta näköetäisyydellä rannalla.

Noora ja Elli ovat kaksoset, joilla on jostain syystä omituisia taikavoimia. Lapsuudessaan he onnistuivat kyvyillään aiheuttamaan kaamean onnettomuuden ja ovat vannoneet, etteivät enää ikinä käytä voimiaan. Kun Noora kuitenkin joutuu pakenemaan venyneellä baarireissullaan murhaajaa, ei hänelle jää muuta vaihtoehtoa, kuin käyttää jälleen voimiaan. Tapettuaan jahtaajansa saa Noora tekstiviestin, jonka vuoksi hänen on pakko sännätä kotiin Poriin sekä yrittää saada siskonsa kiinni. Tekstiviestin lähettänyt Ibrahim on uhannut tappaa Nooran rakkaat, jos tämä ei piakkoin ilmesty kohtaamaan muinaista Tiamat-jumalaa. Kun jo valmiiksi valtavaan soppaan lisätään moottoripyöräjengi, kouluampujat, Tiamatin hirviözombiet ja ihmiskunnan kohtalo, kaksoset joutuvat keskelle pelottavia tapahtumia. Tapahtuman kulku ratkaisee, tuleeko maailmanloppu vai saako ihmiskunta jatkaa elämäänsä.

Kirja oli mielenkiintoinen sekoitus jännityskirjaa sekä fantasiaa. Melkein voisi loppua kohti sanoa kirjan kääntyvän jo kauhun puolelle. Toisin sanoen, kirja ei sovi herkille lukijoille. Kauhusta pitävälle taas tämä on mainio kevyt välipala. Kirjan tarina oli loistava, tiivisjuoninen tarina, jossa sekoittuu rikollisuus, fanaattinen uskonto ja mytologia, fantasia sekä kevyesti myös parisuhdedraama. Kokonaisuus oli koukuttava, otteessaan pitävä kirja, jota voin suositella lämpimästi. Kirja on Sivilisaation vartijat -kirjasarjan ensimmäinen, itsenäinen osa. Ja pakko sanoa, että todella vahva aloitus uudelle sarjalle! Teksti oli erittäin sujuvaa ja miellyttävää lukea, enkä muuten löytänyt yhtäkään kirjoitusvirhettä kirjasta!

Kirjassa on käytetty babylonialaisen mytologian jumalia hahmoina. Nimiä olen ehkä joskus kuullut, mutta minulle täysin uusi mytologia. Sen oppiminen oli mielenkiintoista. Samoin kirjassa on käytetty myös oikeaan elämään sijoittuvia tapahtumia taustana, joka antoi tarinalle omanlaisensa säväyksen.

Otto Lind (s. 1976) on satakuntalainen pitkän linjan sanatyöläinen ja media-alan ammattilainen. Lind on yhteiskuntatieteiden maisteri. Kirja on hänen ensimmäinen julkaistu romaaninsa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Henry Aho - Kissanhiekanvaihtaja osa 1

  Atrain&Nord, 2022, kovakantinen, 160 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena. Täytyy sanoa, että suhtauduin kirjaan kovin ennakkoluuloisesti nimen takia. Tämän vuoksi sijoitankin kirjan Helmetin 2023 lukuhaasteeseen kohtaan 36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan. Väkisin kirjan nimi pisti miettimään, minkälainen kirjailija kirjoittaa tämän nimisen kirjan. Mutta tämä kirja on loistava! Ja kirjan luettuani, ei kirjalle oikein mitään muuta nimeäkään voisi antaa. Mutta siis ennakkoluulot kannattaa todellakin ohittaa, sillä omituisuudet voivatkin olla hiekkaan kätkettyjä aarteita, ei onneksi kissanhiekkaan. Tämä oli tunteita herättävä kirja, jossa kaikesta huolimatta päällimmäisenä oli rauhallinen ja hyvä fiilis. Teksti on kirjoitettu soljuvasti ja sitä oli erittäin miellyttävää lukea. Pystyin eläytymään tekstin kautta päähenkilöön todella hyvin ja kokemaan tämän tunteita lukiessani. Päähenkilö on leskeksi jäänyt mies, joka on nyt työkyvyttömyyseläkkeellä. Hän elää

Juha-Pekka Koskinen - Puhdas valhe

Aviador, 2023, kovakantinen, 254 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Tämä nuorten scifi-romaani oli mielenkiintoisen kuuloinen ja ajattelin muutenkin, ettei scifillä voi mennä metsään lukukokemuksena. Eikä kyllä mennytkään! Kirja sopii kaiken kruunuksi vielä Helmetin 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 21. Kirja on scifiä, eli tieteiskirjallisuutta . Phoboksen neloset, hyvät ystävykset Joni, Linda, Ben ja Amanda valmistuvat juuri viimeisinä rakettitieteen koulutuksesta. Koulutus on lakkautettu tarpeettomana, sillä Marsin johto on päättänyt, ettei raketeilla tarvitse kenenkään enää lentää, kun lentoja Maahan ei tarvitse enää tehdä. Marsilaisille on kerrottu, että Maa on asuinkelvoton, ollut jo vuosikausia. Nelikko saa kuitenkin yhteydenoton Max Yosilta, marsinkuululta avaruuslentäjältä, joka on käynyt maassa. Yosin mukaan väite Maan asuinkelvottomuudesta on vain hallituksen keksimää propagandaa ja Yosi haluaa lentää jälleen Maahan. Avukseen hän tarvitsee taitavia lentäjiä

Jim Dahl - Huominen oli eilen: fiktiivinen elämäkerta

  Books on Demand, 2022, pokkari, 214 s. Tästä omakustanteesta sain arvostelukappaleen kirjailijalta itseltään. Yhtään en tiennyt, mitä kirjalta odottaa ja nyt luettuani pakko sanoa, etten ole varma, olenko minä oikea henkilö kirjaa arvostelemaan. Mutta parhaani yritän! Kirjan sijoitan Satakirjastojen 2023 lukuhaasteeseen kohtaan 12. Googlaat jotakin kirjan takia . Kirja on kirjoitettu suomeksi ja osittain englanniksi. Kirjassa on niin kaunokirjallista tekstiä, näytelmän käsikirjoitusta, runoutta kuin lehtiartikkeleitakin. Oikeastaan liki kaikki kirjallisuuden lajit on kirjassa edustettuna. Mukana myös kirjeitä, sähköposteja, viestejä… Englanniksi kerrotaan rakkaustarinakin. Kirja on tavallaan joukko erillisiä tekstejä, mutta tavallaan siinä on juoni, tarina. Ehkä jollain tapaa siinä on kuvattu kirjoittamisen ja luomisen vaikeutta sekä onnistumisen autuutta. Kirja kertoo kokonaisen romaanin rivien välistä, jos vain osaa lukea. Kirja on siis kovin monikerroksinen ja monitulkintainen

Hae tästä blogista