Siirry pääsisältöön

Harri István Mäki - Kirottu

 


Haamu, 2023, pehmeäkantinen, 142 s.

Kirja on saatu arvostelukappaleena ksutantajalta. Kirja on nuorten kauhuromaani, joka sai minut miettimään, olisinko nuorena pystynyt lukemaan tätä. Sitten muistin, että luin nuorena aikuisten kauhua, joten todellakin olisin. Uskon, että omaa lukukokemustani ahdisti enemmänkin päähenkilö kuin itse tarina. Kirjan sijoitan Seinäjoen kaupunginkirjaston 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 5. Ystävystyminen tai ystävän menettäminen. Tässä tapauksessa kyseessä on ystävän menettäminen.

Viktor kohtaa parhaan ystävänsä järven rannalla. Tai siis entisen parhaan ystävänsä, sillä Melissa oli pilannut hänen elämänsä. Raivoissaan Viktor haluaa huutaa, riidellä ja jopa lyödä Melissaa. Kun Melissa ei kuitenkaan suostu tappelemaan, Viktor menettää hillintänsä täysin ja tönäisee Melissaa. Melissa putoaa järveen, eikä hän osaa uida. Viktor ei ensin tajua tilannetta, mutta lopulta hyppää perään pelastaakseen ystävänsä. Vaan se on jo liian myöhäistä… Seuraavana päivänä Melissa kuitenkin ilmestyy normaalisti kouluun ja käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vai käyttäytyykö? Viktorin virheet ja pahat teot palaavat kostamaan hänelle, eikä Viktor tiedä mitä voisi tehdä saadakseen kauhun loppumaan.

Koin kirjan itse kovin ahdistavana, mutta tähän syynä oli ehkä enemmänkin päähenkilön piittaamaton suhtautuminen tekoonsa. Lopulta kuitenkin Viktor joutuu kohtaamaan tekonsa ja ymmärtämään teon seuraukset. Äitinä koin kauhun lapsen puolesta ehkä vahvemmin, koska olisi kammottavaa, jos oma lapsi joutuisi samaan tilanteeseen. Puhumattakaan, että pystyisi siitä huolimatta murehtimaan vain omaa napaansa. Tämä on kuitenkin kasvutarina, jossa väärille raiteille ajautunut lapsi joutuu kohtaamaan tekojensa seuraukset ja kasvamaan ihmisenä. Samalla se on myös muistutus kaikille vanhemmille, että välittäkää niistä lapsistanne.

Kirja on suunnattu 12–15 vuoden ikäisille nuorille, mutta ihan herkimmälle tämä ei sovi. Tässä oli melko pelottavia tapahtumia eikä loppuratkaisukaan kuitenkaan tuo ketään kuolleista takaisin. Kun uutisia lukee, tämä on kuitenkin varmasti melko ajankohtainen kauhukirja. Nuorille on hyvä kertoa, että teoilla on seuraukset. Ja kauhu, joka tässä on kuvattu yliluonnollisena, toimii varmasti myös ajatuskanavana sille, miltä tuntuisi, jos oikeasti tappaisi jonkun. Kuinka tuo ihminen piinaisi, ainakin ajatusten tasolla.

Harri István Mäki on syntynyt 19.4.1968 Tampereella. Hän on sekä Suomen että Unkarin kansalainen. Mäen äiti on unkarilainen ja hän vietti lapsuutensa Unkarissa. Mäki on opiskellut dramaturgiaa Tampereen yliopistossa. Mäki on kirjoittanut lukuisia lasten, nuorten ja aikuisten kirjoja, mutta lisäksi hän on myös teatteriohjaaja ja kirjoittajakouluttaja.

Haamu on kustantaja, jota kiehtovat aavetarinat, oudot jutut ja kauhu. Haamu tarjoaa hämäriä lukukokemuksia kaikenikäisille.

 

Lähteet:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Harri_Istv%C3%A1n_M%C3%A4ki

https://www.risingshadow.fi/library/author/769-harri-istvn-maki

http://www.haamukustannus.com/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Henry Aho - Kissanhiekanvaihtaja osa 1

  Atrain&Nord, 2022, kovakantinen, 160 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena. Täytyy sanoa, että suhtauduin kirjaan kovin ennakkoluuloisesti nimen takia. Tämän vuoksi sijoitankin kirjan Helmetin 2023 lukuhaasteeseen kohtaan 36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan. Väkisin kirjan nimi pisti miettimään, minkälainen kirjailija kirjoittaa tämän nimisen kirjan. Mutta tämä kirja on loistava! Ja kirjan luettuani, ei kirjalle oikein mitään muuta nimeäkään voisi antaa. Mutta siis ennakkoluulot kannattaa todellakin ohittaa, sillä omituisuudet voivatkin olla hiekkaan kätkettyjä aarteita, ei onneksi kissanhiekkaan. Tämä oli tunteita herättävä kirja, jossa kaikesta huolimatta päällimmäisenä oli rauhallinen ja hyvä fiilis. Teksti on kirjoitettu soljuvasti ja sitä oli erittäin miellyttävää lukea. Pystyin eläytymään tekstin kautta päähenkilöön todella hyvin ja kokemaan tämän tunteita lukiessani. Päähenkilö on leskeksi jäänyt mies, joka on nyt työkyvyttömyyseläkkeellä. Hän elää

Juha-Pekka Koskinen - Puhdas valhe

Aviador, 2023, kovakantinen, 254 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Tämä nuorten scifi-romaani oli mielenkiintoisen kuuloinen ja ajattelin muutenkin, ettei scifillä voi mennä metsään lukukokemuksena. Eikä kyllä mennytkään! Kirja sopii kaiken kruunuksi vielä Helmetin 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 21. Kirja on scifiä, eli tieteiskirjallisuutta . Phoboksen neloset, hyvät ystävykset Joni, Linda, Ben ja Amanda valmistuvat juuri viimeisinä rakettitieteen koulutuksesta. Koulutus on lakkautettu tarpeettomana, sillä Marsin johto on päättänyt, ettei raketeilla tarvitse kenenkään enää lentää, kun lentoja Maahan ei tarvitse enää tehdä. Marsilaisille on kerrottu, että Maa on asuinkelvoton, ollut jo vuosikausia. Nelikko saa kuitenkin yhteydenoton Max Yosilta, marsinkuululta avaruuslentäjältä, joka on käynyt maassa. Yosin mukaan väite Maan asuinkelvottomuudesta on vain hallituksen keksimää propagandaa ja Yosi haluaa lentää jälleen Maahan. Avukseen hän tarvitsee taitavia lentäjiä

Jim Dahl - Huominen oli eilen: fiktiivinen elämäkerta

  Books on Demand, 2022, pokkari, 214 s. Tästä omakustanteesta sain arvostelukappaleen kirjailijalta itseltään. Yhtään en tiennyt, mitä kirjalta odottaa ja nyt luettuani pakko sanoa, etten ole varma, olenko minä oikea henkilö kirjaa arvostelemaan. Mutta parhaani yritän! Kirjan sijoitan Satakirjastojen 2023 lukuhaasteeseen kohtaan 12. Googlaat jotakin kirjan takia . Kirja on kirjoitettu suomeksi ja osittain englanniksi. Kirjassa on niin kaunokirjallista tekstiä, näytelmän käsikirjoitusta, runoutta kuin lehtiartikkeleitakin. Oikeastaan liki kaikki kirjallisuuden lajit on kirjassa edustettuna. Mukana myös kirjeitä, sähköposteja, viestejä… Englanniksi kerrotaan rakkaustarinakin. Kirja on tavallaan joukko erillisiä tekstejä, mutta tavallaan siinä on juoni, tarina. Ehkä jollain tapaa siinä on kuvattu kirjoittamisen ja luomisen vaikeutta sekä onnistumisen autuutta. Kirja kertoo kokonaisen romaanin rivien välistä, jos vain osaa lukea. Kirja on siis kovin monikerroksinen ja monitulkintainen

Hae tästä blogista