Siirry pääsisältöön

Mirjami Sirén - Kaupunki ilman koteja

 


Myllylahti, 2023, kovakantinen, 303 s.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Tämän kirjan kansikuva lumosi minut, lisäksi nimi kuulosti erilaiselta. Asunnottomuustyössä mukana olleena se kolahti. Kun vielä esittelytekstin luettuani huomasin tämän dystopiaksi, olin jo aivan myyty!

Tänä yönä kaikki muuttuu.

Tänä yönä he pakenevat.

Ja siis tämä myös oli todella hyvä kirja. Ei ihan perinteisin dystopia, mutta sellainen kuitenkin. Kirja on nuorten kirja, jossa jännitystä ja kummallisia juonen käänteitä riittää. Tämä kirja ei todellakaan ole tusinatavaraa, vaan tarinan yksityiskohdat ovat hyvin erilaisia, kuin mitä nuorten kirjoissa yleensä on. Varoituksena kuitenkin, että toisinaan kirja saattaa tuntua jopa ahdistavalta, sillä pehmeästi tätä ei ole kirjoitettu.

Kipinä ja Vanamo ovat sisaruksia, jotka elävät isänsä kanssa Airepoliksen kaupunkivaltiossa. Airepoliksen erikoinen ominaisuus on se, että kenelläkään ei ole kotia. Asunnot, joissa perhe yöpyy, vaihdetaan joka päivä. He saavat aamulla osoitteen aina seuraavaan yöpaikkaan. Silti elää täytyy, koulussa käydä ja kaiken lisäksi vielä olla innovatiivinen ja keksiä uusia ideoita valtion hyväksi. Kipinä, Vanamo ja heidän isänsä Jalava ovat kuitenkin saaneet tarpeekseen tuosta kaikesta. He päättävät paeta suljetulta saarelta. Pakeneminen ei ole kuitenkaan kovin helppoa, sillä valtio tarkkailee asukkaitaan rannekkeilla, joissa on paikannuslaitteet, turvahälytykset ja lisäksi Jalava onkin jo todettu erityisseurattavaksi kapinalliseksi.

Aluksi minua meinasi hieman ahdistaa kaikki kurjuus, ahdinko ja vääryys joka kirjassa kohtasi päähenkilöitä. Kuitenkaan en voinut lopettaa lukemista ja kun alkoi tapahtua, ahmaisin kirjan loppuun hetkessä. Tämä kirja oli virkistävän erilainen, yksityiskohtaisesti suunniteltu toisenlainen maailma. Hieman scifi-vivahdettakin tässä kaikkien futurististen kojeiden kanssa on. Lisäksi tämä opettaa nuorelle mielestäni hyvin, miten yhteiskunta ja oikea demokratia toimii. Kirjassahan se ei siis toimi. Samalla se kertoo hyvin, miten joukossa on voimaa ja isoihin muutoksiin tarvitaan suunnittelua, tahtoa ja neuvottelua. Se opettaa myös, millaiseksi diktaattoriomainen johtaminen voi pahimmillaan äityä ja mitä se kansassa aiheuttaa. Samalla se kuitenkin on myös tarina rakkaudesta, lähimmäisen auttamisesta ja yhteishengestä.

Kirjailijaan perehtyessäni huomasin, että tämä kirjahan uppoaa täydellisesti Helmetin 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 41. Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla

Mirjami Sirén on syntynyt 1992 ja hän on koulutukseltaan filosofian maisteri ja äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Hän työskentelee Espoossa opettajana, mutta asuu Kauniaisissa. Sirén opettaa suomea toisena kielenä aikuisille maahanmuuttajille. Kirja on kirjailijan esikoisromaani. Kirjailijan novelleja sen sijaan on palkittu useissa kirjoituskilpailuissa.

Myllylahti on perustettu vuonna 1989 ja se on valtakunnallinen yleiskustantamo. Kustantamo on vakiinnuttanut asemansa merkittävimpien suomalaisten kustannusyhtiöiden joukkoon ja julkaistuja kirjoja on jo yli 700.

 

Lähteet:

https://www.mirjamisiren.com/kirjailija

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Henry Aho - Kissanhiekanvaihtaja osa 1

  Atrain&Nord, 2022, kovakantinen, 160 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena. Täytyy sanoa, että suhtauduin kirjaan kovin ennakkoluuloisesti nimen takia. Tämän vuoksi sijoitankin kirjan Helmetin 2023 lukuhaasteeseen kohtaan 36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan. Väkisin kirjan nimi pisti miettimään, minkälainen kirjailija kirjoittaa tämän nimisen kirjan. Mutta tämä kirja on loistava! Ja kirjan luettuani, ei kirjalle oikein mitään muuta nimeäkään voisi antaa. Mutta siis ennakkoluulot kannattaa todellakin ohittaa, sillä omituisuudet voivatkin olla hiekkaan kätkettyjä aarteita, ei onneksi kissanhiekkaan. Tämä oli tunteita herättävä kirja, jossa kaikesta huolimatta päällimmäisenä oli rauhallinen ja hyvä fiilis. Teksti on kirjoitettu soljuvasti ja sitä oli erittäin miellyttävää lukea. Pystyin eläytymään tekstin kautta päähenkilöön todella hyvin ja kokemaan tämän tunteita lukiessani. Päähenkilö on leskeksi jäänyt mies, joka on nyt työkyvyttömyyseläkkeellä. Hän elää

Juha-Pekka Koskinen - Puhdas valhe

Aviador, 2023, kovakantinen, 254 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Tämä nuorten scifi-romaani oli mielenkiintoisen kuuloinen ja ajattelin muutenkin, ettei scifillä voi mennä metsään lukukokemuksena. Eikä kyllä mennytkään! Kirja sopii kaiken kruunuksi vielä Helmetin 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 21. Kirja on scifiä, eli tieteiskirjallisuutta . Phoboksen neloset, hyvät ystävykset Joni, Linda, Ben ja Amanda valmistuvat juuri viimeisinä rakettitieteen koulutuksesta. Koulutus on lakkautettu tarpeettomana, sillä Marsin johto on päättänyt, ettei raketeilla tarvitse kenenkään enää lentää, kun lentoja Maahan ei tarvitse enää tehdä. Marsilaisille on kerrottu, että Maa on asuinkelvoton, ollut jo vuosikausia. Nelikko saa kuitenkin yhteydenoton Max Yosilta, marsinkuululta avaruuslentäjältä, joka on käynyt maassa. Yosin mukaan väite Maan asuinkelvottomuudesta on vain hallituksen keksimää propagandaa ja Yosi haluaa lentää jälleen Maahan. Avukseen hän tarvitsee taitavia lentäjiä

Jim Dahl - Huominen oli eilen: fiktiivinen elämäkerta

  Books on Demand, 2022, pokkari, 214 s. Tästä omakustanteesta sain arvostelukappaleen kirjailijalta itseltään. Yhtään en tiennyt, mitä kirjalta odottaa ja nyt luettuani pakko sanoa, etten ole varma, olenko minä oikea henkilö kirjaa arvostelemaan. Mutta parhaani yritän! Kirjan sijoitan Satakirjastojen 2023 lukuhaasteeseen kohtaan 12. Googlaat jotakin kirjan takia . Kirja on kirjoitettu suomeksi ja osittain englanniksi. Kirjassa on niin kaunokirjallista tekstiä, näytelmän käsikirjoitusta, runoutta kuin lehtiartikkeleitakin. Oikeastaan liki kaikki kirjallisuuden lajit on kirjassa edustettuna. Mukana myös kirjeitä, sähköposteja, viestejä… Englanniksi kerrotaan rakkaustarinakin. Kirja on tavallaan joukko erillisiä tekstejä, mutta tavallaan siinä on juoni, tarina. Ehkä jollain tapaa siinä on kuvattu kirjoittamisen ja luomisen vaikeutta sekä onnistumisen autuutta. Kirja kertoo kokonaisen romaanin rivien välistä, jos vain osaa lukea. Kirja on siis kovin monikerroksinen ja monitulkintainen

Hae tästä blogista