Lector, 2024, kovakantinen, 72 s.
Salaattibaari on lasten satukirja, joka sisältää 12 satua erilaisista kasviksista. Kovin eriskummallisia ja omituisia piirteitä omaavia kasveja kylläkin. Esimerkiksi ohuen ohut Vesikastanja, joka asuu Leveämaassa, huolestunut Turnipsi, joka on aina ja kaikesta huolissaan sekä tuhma Tomaatti, joka päivät pitkät keksii ilkeitä kepposia.
Tarinat ovat hassun hauskoja, niissä tarjotaan hieman erilaista näkökulmaa tunteisiin. Tunnetaitokirja tämä siis ei ole, mutta tunteita täynnä silti. Tunteita ja niiden merkitystä korostamalla nämä antavat lapselle vapauden tuntea omia tunteitaan, sillä joku muu vetää samat tunteet överiksi. Tämä siis tarjoaa tilan, jossa lapsen kokemat tunteet ovat normaalia elämää. Hyvänä esimerkkinä Sohvasipuli, joka meinaa kuolla sydänhalvaukseen jo siitä, että lehti tippuu puusta. Pelko on normaalia, mutta kaikkea ei voi ennakoida eikä aivan kaikkea tarvitse pelätä.
Toisenlainen juures on viisas Punajuuri. On hyvä asia olla viisas ja välttää ongelmia. Mutta toisaalta, jos kieltäytyy kaikesta ettei satu mitään tai tule ongelmia, voi jäädä paitsi myös hauskoista kokemuksista. Ehkä viisaan Punajuuren tarina kumminkin opettaa lapselle, että joskus heittäytyminen on ihan ok, mokia sattuu ja niistä voi oppia. Ei kannata välttää kaikkea, koska uutta kokeilemalla voi löytää uusia hauskojakin juttuja.
Salaattibaari on kokoelma hauskoja satuja, joissa saduille tuttuun tapaan on jotain opettavaistakin. Sadut ovat sopivan mittaisia lapsen itse lukea, mutta toimivat hyvin myös iltasatuina kaiken ikäisille. Mäen teksti lähenee jo selko-kirjatekstiä, joten tämä on mainio teos luettavaksi myös sellaiselle, jolla lukeminen ei suju niin helposti vielä. Mäki on itse kuvittanut kirjan ja kuvat takaavat hymyjä ja hihittelyä lapsen osalta. Huomasinpa hymyileväni myös itse höpsöille kuville.
Kirja on saatu arvostelukappaleena.
Kirjan lisään Seinäjoen kaupungin kirjaston 2024 lukuhaasteeseen, kohtaan 8. Hyvä olo. Vaikka kirjan kasviksilla on monenlaisia tunteita, satuja yhdistää se, että kaikki päättyvät onnellisesti tai ainakin hauskasti. Tämän vuoksi niistä tulee lukijalle hyvä olo, ja sehän on satujen päätarkoitus.
Kommentit
Lähetä kommentti