Basam Books, 2024, kovakantinen, 144 s.
Sivutieromaani on moderni tieromaani –
koivunlehtien, maantien ja jaloviinan tuoksuinen matka läpi kesäisen Suomen.
Henkilöissä ja heidän teoissaan kukkii inhimillinen järjettömyys, kerronnassa
kuivahko huumori ja verbaalinen nokkeluus.
Takakansi kuvaa kirjaa mielestäni hyvin. Teos koostuu
kolmesta novellista, jotka sijoittuvat kolmelle tielle. Vaikka novellit ovat
yhden kirjailijan kynästä, on niissä jokaisessa hyvin erilainen ääni. Tämä
tekee kirjasta kiinnostavan. Kirjailija leikittelee tekstillä ja kerronnalla luoden
hyvin erilaiset kertojaäänet jokaiseen novelliin.
Ensimmäinen novelli kertoo Antonista, joka sieppaa
tyttärensä matkalle halki Suomen. Antonin ääni on hieman hölmö, rento ja
hurmaava. Anton ei tarkoita kenellekään pahaa, mutta silti ympärillä tuntuu
vallitsevan jatkuva kaaos. Isänä hän tekee kaikkensa, mutta menetelmät ovat
kieltämättä kovin kyseenalaisia. Vaikka äitinä näin tämän eräänlaisena
kauhukertomuksena, en silti pystynyt olemaan Antonille vihainen.
Toisessa novellissa väärien päätösten piinaama Virve
hapuilee elämää hallintaansa, huonolla menestyksellä. On hankalaa saada otetta
elämänlaidasta, kun ei tunnu olevan mitään syytä elää. Virven tarina on
surullinen mutta samalla liian epätoivoinen. Jotenkin tekstistä jää sellainen
maku kuin Virve itse olisi aiheuttanut tilanteensa, vaikka näin ei oikeasti
ole. Tämä novelli vaatii lukijalta mustaa huumoria ja myötätuntoa.
Kolmas novelli kertoo neuroottisesta Roopesta, joka
kamppailee avioliittonsa pelastamiseksi. Kun Roope vihdoin rohkaistuu
romanttiseen Suureen eleeseen, on tilaisuus jo menetetty. Tämä novelli jättää
lukijan pohtimaan vahvasti Roopen menetelmiä ja mielenterveyttä. Lopussa ei
myöskään oikein ole varma, onko myötätuntoinen Roopea kohtaan vai vaimoa, joka joutuu
Suuren eleen todistamaan.
Kaikkia kolmea novellia yhdistää teemana tie, matka.
Jokaisessa novellissa matkaa kuljetaan nimenomaan autolla. Novellit ovat
kiinnostavia, erilaisia ja sisältö jättää lukijan pohtimaan ankarasti, mitä
näistä lopulta olisi mieltä. Lukiessa herää monenlaisia tunteita, joita ei
yleensä lukiessa koe. Myötähäpeä, hämmennys ja sääli ovat ainakin
päällimmäisiä. Verbaalinen leikittely tekee lukijaan vaikutuksen, eritoten
miten erilaiset sävyt jokaiseen novelliin on saatu tekstin avulla aikaan.
Oululainen Jukka Aalho (s. 1986) on voittanut
novelleillaan mm. J. H. Erkon ja Martti Joenpolven kirjoituskilpailut. Aiemmin
häneltä on ilmestynyt tekoälyrunokirjasarja Aum Golly – Tekoälyn runoja ihmisyydestä.
Luova kirjoittaminen on kirjailijalla hyvin hallussa ja siitä kirjailija on
saanutkin useita palkintoja/kunniamainintoja.
kirja on saatu arvostelukappaleena. Kirjan lisään Pohjoiseen lukuhaasteeseen 2024, kohtaan 23. Kirjassa on moottoriajoneuvo.
Tie ja matka ovat klassisia kehyksiä tarinalle.
VastaaPoistaSe, että on otettu kolme eri näkökulmaa, jotka kertovat kolmella erilaisella kielellä, lienee vaikuttunut nykyään paljon muodissa olevasta PoV-tavasta kirjoittaa. Tässä tosin novellit lienevät toisistaan erillisiä eivätkä yritä kertoa samoista tapahtumista kolmen eri kertojan kautta. Ehkä kirjailija on vain halunnut olla tien päällä eri hahmojen kautta ja päätynyt sitten laittamaan ne yhteen kirjaan tuon yhteisen nimittäjän vuoksi?