Gummerus, 2024, kovakantinen, 398 s.
Ikitalven polku on keskiajan historiasta ja mytologiasta
ammentava Ikitalvi-romaanisarjan aloitusosa. Niilo Sevänen ei ollut minulle
ennestään tuttu, mutta sen sijaan olen kyllä kuullut Insomniumista, Seväsen bändistä.
Musiikki ei ole ihan omaa tyyliäni, mutta olen bändiä muiden kautta kuunnellut.
Sevänen on bändin laulaja-basisti, sekä sanoittanut ja säveltänyt biisejä
yhtyeelleen.
Seväsen Talven portti -novelli voitti Nova-novellikilpailun
2007 ja tuosta novellista versoi tämä Seväsen esikoisromaani. Teoksen piti aluksi
olla vain yksi kirja, mutta sivumäärän kasvaessa kustantaja ehdotti sen
muuttamista kahdeksi kirjaksi. Jatko-osa on nyt työn alla. Jos inhoat kesken
jääviä tarinoita, kannattaa odottaa jatko-osaa ensin.
Teoksen tarina sijoittuu Konstantinopoliin vuonna
1007. Seitsemän vuotta aiemmin sininen tähti oli syttynyt taivaalle ja Valkoinen
noita kulki maan halki Roomaan ja kaikki peittyi lumeen. Nyt talvi on entistä
pidempi ja vaarallisempi, sillä vaaralliset pedot kulkevat lumen keskellä. Orfeus
on bardi, jolle juhlajuoma ja uhkapeli ovat arkipäivää. Siihen asti, että hänen
siskonsa tulee adoptiotyttönsä kanssa juhliin hätääntyneenä, heidän perässään
vaaralliset mustiin pukeutuneet miehet.
Ennen kuin Orfeus ehtii tajuta mitä tapahtuu, on hänen
siskonsa kuollut ja Halla seisoo keskellä hävitystä, kaikkialle ympärille on
räjähtänyt hyytävä jää. Pian Orfeus tajuaa, että hänen ainoa vaihtoehtonsa on
paeta siskontytön kanssa, sillä jahtaajia ja tyttöä metsästäviä häijyläisiä
löytyy miltei joka nurkalta. Alkaa hurja pakomatka, jonka varrella on lukuisia
vaaroja, mutta onneksi myös apureita.
En ole vieläkään ihan varma, vihasinko kirjaa vai
rakastinko sitä. Tarina on äärettömän hyvin kirjoitettua kerrontaa, mutta
tarina itsessään ei oikein tunnu etenevän. Vaikka pääjuoni laahaa pahasti, on
sivujuonia, sivutapahtumia, sivuhahmoja ja uusia vaaroja jatkuvalla syötöllä. Kirjassa
on paljon Tolkien-tyylistä vibaa, tarina aloitetaan hyvin kaukaa ja mitään
matkan varrella ei jätetä kertomatta.
Ikitalven polku oli teos, joka hiveli minua lukutoukkana
ja nörttinä. Samaan aikaan lukijana vihasin sitä, kun tarina ei tuntunut
etenevän yhtään mihinkään. Olen lukijana sellainen, etten pidä sivujuonista ja
kuvailusta, vaan tiivisti etenevästä tarinasta. Yhtä kaikki tämä teos oli niin
vetävä loppujen lopuksi, etten malttaisi odottaa jatko-osaa.
Lisään kirjan Pohjoiseen lukuhaasteeseen 2024, kohtaan 12. Kirjassa nukutaan ulkona, teltassa tai autiotuvassa. Ainakin ulkosalla kirjassa nukutaan.
Kommentit
Lähetä kommentti