Robustos, 2023, pehmeäkantinen, 81 s.
Kirja on saatu arvostelukappaleena kirjailijalta. En
yleensä runoja paljoakaan lue, mutta tämän kirjan nimi vetosi minuun
lukutoukkana. Kirja sujahtaa kivasti Pohjoiseen lukuhaasteeseen 2023,
kohtaan 24. Kirjan nimi on lause.
Runot ovat minulle haaste. Luulen, että minun on
vaikeaa hahmottaa säkeellistä tekstiä tai vajaita lauseita. Tai sitten
vertauskuvallisuutta tai kaikkia edellä mainittuja yhteensä. Olen myös
ymmärtänyt, että ne vaativat totuttelua ja opettelua. Siksi mielelläni otan
myös nämä haasteet vastaan bloggarina. Minulta ei kuitenkaan kannata odottaa
mitään syvällistä oppikirja-analyysiä, vaan luvassa ummikon näkemyksiä, jotka
voivat olla aivan puuta heinää…
Runokirja koostuu kuudesta luvusta. Ensimmäisen luvun
runot ovat täynnä historiaa, sotaa ja synkkää tunnelmaa. Näissä runoissa
mielestäni synkkyyttä on pehmennetty sellaisella elämän pilkkeellä, joka tekee
synkistä aiheista siedettäviä. Tällaisia keinoja on ollut esimerkiksi sotivien
kirjoittaminen shakkinappuloiksi, tai kuvailemalla luotien viuhunaa luotien
viheltämäksi sävelmäksi.
Toisen luvun runoista pidin kaikista eniten. Niissä on
paljon sarkasmia ja sellaista huumorilla paheksuvaa katsontaa. Elämän rujoja ja
pahoja asioita nostetaan huumorin kautta näkyviin, mutta sanaleikein
osoitetaan, että nämä tosiaan ovat juuri niin paheksuttavia, kuin lukijakin
ajattelee. Eniten pidin Error-runosta, jossa vastakkain asetellaan potilaan ja
psykologin rooli. Psykologi kuvataan koneeksi, joka tarvitsee ladata välillä.
Tämä runo karrikoi kivasti sitä, että psykologin toisinaan oletetaan olevan
tunteeton ja kaiken kestävä. Samalla myös nousee esille se, miltä potilaasta
voi tuntua vastaanotolla. Lopuksi vielä nasevasti heitetään, että psykologi on
valmis jatkamaan inhimillisen piirteen etsimistä potilaasta. Tässä sarkasmi
tiivistyy siis molemmin puolin, niin hoitavaan kuin hoidettavaan tahoon.
Kolmannessa luvussa runoissa on paljon muistoja,
lapsuuden tai nuoruuden haikailua ja sellaista viattomuuden ikävää. Neljännessä
luvussa asioita katsotaan yllättävistä ja erilaisista näkökulmista. Nämä runot
jättivät eniten pohdittavaa, ne avasivat halun ajatella näitä näkökulmia
enemmän sekä etsiä vielä uusia näkökulmia runojen asioihin. Viides luku on yksi
pitkä runo. Runo kuvailee sitä, mitä on Suomi ja suomalaisuus. Eikä ihan
perinteisistä näkökulmista, vaikkakin erittäin osuvista näkökulmista. Kuten esimerkiksi
”Suomi on uutisankka kansainvälisen median ammeessa…” Kuudennessa luvussa on
lyhyitä mietteitä, ajatuksia ja pysähtyneitä hetkiä.
Osa runoista oli minulle vaikeatajuisia ja jouduin
lukemaan niitä moneen kertaan. Mitä useammin niitä luin, sitä enemmän niistä
löytyy merkityksiä. Huomasin myös, että monissa runoissa viitataan paljon
asioihin, joista en tiedä mitään. Esimerkiksi henkilöihin tai todellisiin
ilmiöhin/teemoihin. Samoin näissä runoissa sanotaan rivien välissä todella
paljon. En myöskään missään kohtaa lukiessani päässyt ihan varmuuteen siitä,
oliko lukemani todella synkkää vaiko todella valoisaa. Useimmat runoista olivat
vahvasti molempia.
Teemu Helle on syntynyt 1982 Helsingissä, mutta asuu
nykyisin Riihimäellä. Helteen runoja luonnehditaan monella tavalla, mutta ennen
kaikkea ne yhdistävät marginaalia sekä valtavirtaa. Ne ovat kantaaottavia ja
monimerkityksellisiä. Tämä kirja on Helteen seitsemäs runokokoelma.
Lähteet:
https://teemuhelle.wordpress.com/
Kommentit
Lähetä kommentti