Siirry pääsisältöön

TJ Klune - Kuiskailevan oven alla

 


Karisto, 2023, äänikirja, 16h 40min

Suomentanut Mika Kivimäki

Lukija Paavo Kääriäinen

Kuuntelin kirjan Storytelistä. Pidin kirjailijan edellisestä suomennetusta kirjasta valtavasti ja tämä meni Storytelin kuuntelulistalle jo ennen ilmestymistään. Pidin ensimmäisestä kirjasta aivan valtavasti, joten minulla oli tätä kohtaan todella kovat odotukset. Kirja oli kyllä todella hyvä, mutta ei saavuttanut yhtä suurta hurmiota mielessäni kuin ensimmäinen.

Wallace on itsekeskeinen ja julma asianajaja. Hän ei suvaitse vastaansanomista eikä pienimpiäkään virheitä. Kunnes kuolee. Sehän vasta kamala virhe onkin! Eihän hän, hyvässä kunnossa ja itsestään huolta pitävä menestyvä asianajaja kuolla voi. Wallace alkaa kiukkuisena selvittää tätä virhettä Hugon, lautturin kanssa. Hugo saa kuitenkin Wallacen ymmärtämään, että valitettavasti kuolema on lopullinen. Wallace jää niin sanottuun välitilaan prosessoimaan tilannettaan. Hänen apunaan toimii tietenkin Hugo, mutta myös viikatehenkilö sekä Hugon kuollut isoisä. Wallace alkaa oppia uusia puolia itsestään ja huomaa myös kummallisia tunteita, joita ei uskonut voivansa kokea kenenkään kanssa.

Kirjan näkökulma on ehdottomasti tuore ja erilainen. Kuolemanjälkeistä elämää on vuosisatojen ajan pohdittu ja paljon, mutta enpä ole vielä koskaan nähnyt kenenkään sanoittavan näin hyvin sitä, miltä lautturista tai viikatehenkilöstä heidän työnsä tuntuu. Samoin ajatus siitä, millaisia valintoja ihmisen tarvitsee tehdä kuoltuaan, oli mielestäni hyvin kirjoitettu. Samaan aikaan kuitenkin kirja oli kovin ennalta arvattava, joka hieman söi sen lumoa. Kirja tuntui myös alkuun tylsältä ja meinasin jättää sen kesken. Olen kuitenkin tyytyväinen, että kuuntelin sen loppuun asti, sillä vauhtiin päästyään tarina oli todella hyvä.

Kirjan lisäsin Seinäjoen kaupunginkirjaston 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 21. Identiteetin muutos. Tässä päähenkilö muuttuu kuolemansa jälkeen täysin toisenlaiseksi ihmiseksi. Toisaalta myös muutos voi olla elävän ihmisen identiteetti vs. kuolleen ihmisen identiteetti. 

Jos et ole lukenut vielä TJ Klunen ensimmäistä suomennosta, Talo taivaansinisellä merellä, sen arvostelun voit lukea täältä: 

https://lukutoukanluetutsivut.blogspot.com/2023/01/tj-klune-talo-taivaansinisella-merella.html

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Henry Aho - Kissanhiekanvaihtaja osa 1

  Atrain&Nord, 2022, kovakantinen, 160 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena. Täytyy sanoa, että suhtauduin kirjaan kovin ennakkoluuloisesti nimen takia. Tämän vuoksi sijoitankin kirjan Helmetin 2023 lukuhaasteeseen kohtaan 36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan. Väkisin kirjan nimi pisti miettimään, minkälainen kirjailija kirjoittaa tämän nimisen kirjan. Mutta tämä kirja on loistava! Ja kirjan luettuani, ei kirjalle oikein mitään muuta nimeäkään voisi antaa. Mutta siis ennakkoluulot kannattaa todellakin ohittaa, sillä omituisuudet voivatkin olla hiekkaan kätkettyjä aarteita, ei onneksi kissanhiekkaan. Tämä oli tunteita herättävä kirja, jossa kaikesta huolimatta päällimmäisenä oli rauhallinen ja hyvä fiilis. Teksti on kirjoitettu soljuvasti ja sitä oli erittäin miellyttävää lukea. Pystyin eläytymään tekstin kautta päähenkilöön todella hyvin ja kokemaan tämän tunteita lukiessani. Päähenkilö on leskeksi jäänyt mies, joka on nyt työkyvyttömyyseläkkeellä. Hän elää

Juha-Pekka Koskinen - Puhdas valhe

Aviador, 2023, kovakantinen, 254 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Tämä nuorten scifi-romaani oli mielenkiintoisen kuuloinen ja ajattelin muutenkin, ettei scifillä voi mennä metsään lukukokemuksena. Eikä kyllä mennytkään! Kirja sopii kaiken kruunuksi vielä Helmetin 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 21. Kirja on scifiä, eli tieteiskirjallisuutta . Phoboksen neloset, hyvät ystävykset Joni, Linda, Ben ja Amanda valmistuvat juuri viimeisinä rakettitieteen koulutuksesta. Koulutus on lakkautettu tarpeettomana, sillä Marsin johto on päättänyt, ettei raketeilla tarvitse kenenkään enää lentää, kun lentoja Maahan ei tarvitse enää tehdä. Marsilaisille on kerrottu, että Maa on asuinkelvoton, ollut jo vuosikausia. Nelikko saa kuitenkin yhteydenoton Max Yosilta, marsinkuululta avaruuslentäjältä, joka on käynyt maassa. Yosin mukaan väite Maan asuinkelvottomuudesta on vain hallituksen keksimää propagandaa ja Yosi haluaa lentää jälleen Maahan. Avukseen hän tarvitsee taitavia lentäjiä

Jim Dahl - Huominen oli eilen: fiktiivinen elämäkerta

  Books on Demand, 2022, pokkari, 214 s. Tästä omakustanteesta sain arvostelukappaleen kirjailijalta itseltään. Yhtään en tiennyt, mitä kirjalta odottaa ja nyt luettuani pakko sanoa, etten ole varma, olenko minä oikea henkilö kirjaa arvostelemaan. Mutta parhaani yritän! Kirjan sijoitan Satakirjastojen 2023 lukuhaasteeseen kohtaan 12. Googlaat jotakin kirjan takia . Kirja on kirjoitettu suomeksi ja osittain englanniksi. Kirjassa on niin kaunokirjallista tekstiä, näytelmän käsikirjoitusta, runoutta kuin lehtiartikkeleitakin. Oikeastaan liki kaikki kirjallisuuden lajit on kirjassa edustettuna. Mukana myös kirjeitä, sähköposteja, viestejä… Englanniksi kerrotaan rakkaustarinakin. Kirja on tavallaan joukko erillisiä tekstejä, mutta tavallaan siinä on juoni, tarina. Ehkä jollain tapaa siinä on kuvattu kirjoittamisen ja luomisen vaikeutta sekä onnistumisen autuutta. Kirja kertoo kokonaisen romaanin rivien välistä, jos vain osaa lukea. Kirja on siis kovin monikerroksinen ja monitulkintainen

Hae tästä blogista