Siirry pääsisältöön

Juho Sihvonen - Vuoden kylmin päivä

 


Nurkka Kustannus, 2022, pehmeäkantinen, 75 s.

Kirja on saatu arvostelukappaleena. En ole yleensä kovin kummoinen runojen arvostelija, enkä liiemmin pidäkään runoista. Yritän tässä asiassa sivistää itseäni, ja siksi aina välillä täytyy tarttua oman mukavuusalueen ulkopuoleltakin kirjoihin. Olen tähän asti aidosti nauttinut vain kahden runoilijan runoista, Tommy Tabermannin ja A. W. Yrjänän. Tartuin kirjaan siis jokseenkin ennakkoluuloisena.

Tästä huolimatta kirja oli minulle erittäin positiivinen yllätys. Kirja on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa, Mietteitä, on nimensä mukaisesti mietelauiseita, mietteitä ja ajatuksia. Toinen osa, Kotona & ulkopuolella, on runoja arjesta, elämästä ja ongelmista. Kolmas osa, Vuodenajat, on nimensä mukaisesti runoja luonnosta, vuodenajoista, ajasta ja säästä. En osaa analysoida runoja hienosti rakenteen ja muun pohjalta kummoisesti, mutta sen verran osaan sanoa, että nämä eivät ole loppusoinnullisia ja tyyliltään huomioita ja havaintoja todellisesta, ei taiteellisia kuvailuja kauneudesta tai vastaavaa.

Minä todella pidin näistä runoista. Mielestäni näissä oli A. W. Yrjänän tyyliin tapa katsoa ympäröivää maailmaa realistisesti, kaunistelematta ja silti sitä kaikkea arvostaen. Tommy Tabermannia näistä löysin taas sarkasmissa ja pistävien heittojen muodossa. Nämä runot on kirjoitettu niin, että ymmärrän ne heti kertalukemalla. Samalla kuitenkin huomaan, että näistä löytyy kerroksia. Kun luen uudestaan, huomaan runossa uusia ulottuvuuksia. Tällaisia runojen kai kuuluukin olla. Ei mitään sulosanoja, joita voi kirjoitella onnittelukortteihin, mutta silti ehdottomasti lukemisen arvoisia ja hyllyyn tämä menee säästöön.

Juho Sihvonen (1989) on savonlinnalainen kuvataiteilija. Hän on julkaissut useita sarjakuva-albumeita sekä piirtänyt sarjakuvia ja kuvituksia sanoma- aikaus ja sarjakuvalehtiin (mm.Ilta-Sanomat, Parnasso, Sarjainfo ja Sarjari). Vuonna 2021 ilmestyi Juho Sihvosen piirtämä ja käsikirjoittama kirjailija Joel Lehtosesta kertova Maalattujen tähtien alla-albumi,jonka pohjalta järjestettiin Putkinotkossa sarjakuvanäyttely. Sihvonen on suorittanut audiovisuaalisen viestinnän perustutkinnon ja valmistunut media-assistentiksi. Sihvonen on julkaissut 9 sarjakuva-albumia sekä tämän runokirjan.

Nurkka Kustannus on sarjakuvien julkaisemiseen keskittynyt kustantamo, jonka repertuaariin kuuluvat myös pienilevikkinen kirjallisuus.

Kustantamo on pieni, joten lisään kirjan Satakirjastojen 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 25. Pienkustantamon julkaisema. Sopii kohtaan paremmin kuin hyvin. 

Lähteet:

Kustantamolta suoraan saatu tieto sekä

https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fwww.btj.fi%252Factor_Sihvonen%25252C%252BJuho

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Henry Aho - Kissanhiekanvaihtaja osa 1

  Atrain&Nord, 2022, kovakantinen, 160 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena. Täytyy sanoa, että suhtauduin kirjaan kovin ennakkoluuloisesti nimen takia. Tämän vuoksi sijoitankin kirjan Helmetin 2023 lukuhaasteeseen kohtaan 36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan. Väkisin kirjan nimi pisti miettimään, minkälainen kirjailija kirjoittaa tämän nimisen kirjan. Mutta tämä kirja on loistava! Ja kirjan luettuani, ei kirjalle oikein mitään muuta nimeäkään voisi antaa. Mutta siis ennakkoluulot kannattaa todellakin ohittaa, sillä omituisuudet voivatkin olla hiekkaan kätkettyjä aarteita, ei onneksi kissanhiekkaan. Tämä oli tunteita herättävä kirja, jossa kaikesta huolimatta päällimmäisenä oli rauhallinen ja hyvä fiilis. Teksti on kirjoitettu soljuvasti ja sitä oli erittäin miellyttävää lukea. Pystyin eläytymään tekstin kautta päähenkilöön todella hyvin ja kokemaan tämän tunteita lukiessani. Päähenkilö on leskeksi jäänyt mies, joka on nyt työkyvyttömyyseläkkeellä. Hän elää

Juha-Pekka Koskinen - Puhdas valhe

Aviador, 2023, kovakantinen, 254 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Tämä nuorten scifi-romaani oli mielenkiintoisen kuuloinen ja ajattelin muutenkin, ettei scifillä voi mennä metsään lukukokemuksena. Eikä kyllä mennytkään! Kirja sopii kaiken kruunuksi vielä Helmetin 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 21. Kirja on scifiä, eli tieteiskirjallisuutta . Phoboksen neloset, hyvät ystävykset Joni, Linda, Ben ja Amanda valmistuvat juuri viimeisinä rakettitieteen koulutuksesta. Koulutus on lakkautettu tarpeettomana, sillä Marsin johto on päättänyt, ettei raketeilla tarvitse kenenkään enää lentää, kun lentoja Maahan ei tarvitse enää tehdä. Marsilaisille on kerrottu, että Maa on asuinkelvoton, ollut jo vuosikausia. Nelikko saa kuitenkin yhteydenoton Max Yosilta, marsinkuululta avaruuslentäjältä, joka on käynyt maassa. Yosin mukaan väite Maan asuinkelvottomuudesta on vain hallituksen keksimää propagandaa ja Yosi haluaa lentää jälleen Maahan. Avukseen hän tarvitsee taitavia lentäjiä

Jim Dahl - Huominen oli eilen: fiktiivinen elämäkerta

  Books on Demand, 2022, pokkari, 214 s. Tästä omakustanteesta sain arvostelukappaleen kirjailijalta itseltään. Yhtään en tiennyt, mitä kirjalta odottaa ja nyt luettuani pakko sanoa, etten ole varma, olenko minä oikea henkilö kirjaa arvostelemaan. Mutta parhaani yritän! Kirjan sijoitan Satakirjastojen 2023 lukuhaasteeseen kohtaan 12. Googlaat jotakin kirjan takia . Kirja on kirjoitettu suomeksi ja osittain englanniksi. Kirjassa on niin kaunokirjallista tekstiä, näytelmän käsikirjoitusta, runoutta kuin lehtiartikkeleitakin. Oikeastaan liki kaikki kirjallisuuden lajit on kirjassa edustettuna. Mukana myös kirjeitä, sähköposteja, viestejä… Englanniksi kerrotaan rakkaustarinakin. Kirja on tavallaan joukko erillisiä tekstejä, mutta tavallaan siinä on juoni, tarina. Ehkä jollain tapaa siinä on kuvattu kirjoittamisen ja luomisen vaikeutta sekä onnistumisen autuutta. Kirja kertoo kokonaisen romaanin rivien välistä, jos vain osaa lukea. Kirja on siis kovin monikerroksinen ja monitulkintainen

Hae tästä blogista