Siirry pääsisältöön

Oona Laine - Aurin siivousrakkauskirja

 


Otava, 2023, äänikirja, 5h 25min

Lukija Anni Tani

Kuuntelin kirjan Storytelistä äänikirjana työmatkojen iloksi. Olen vasta noin vuosi sitten itse törmännyt ensimmäistä kertaa Auri Kanaseen, kun näin dokkari-pätkän hänestä ja hänen tekemästään siivoustyöstä. Ilmeisesti hän on hieman pidempäänkin ollut somehitti, mutta itse kun en ole koskaan ollut kovin aktiivinen somen selaaja, törmään tällaisiin ilmiöihin usein myöhässä, jos ollenkaan. Ja kyllä, tämä nainen on ehdottomasti ilmiö, monellakin tapaa! Onneksi vain positiivisella tavalla.

Kirja on hieman elämäkerta ja hieman tositarina ilmiöstä, nimeltään Queen of cleaning. Tämä on Aurin itse itselleen antama titteli, mutta se pitää hyvin paikkansa. Auri Kananen on ollut someilmiö jo hyvän aikaa siksi, että hän pystyy siivoamaan käytännössä mitä vain. Hän tekee siivousvideoita, joissa siivoaa asuntoja, joihin harva siivooja suostuisi jalallaan astumaan. Auri siivoaa sitä mieluummin, mitä likaisempi asunto on. Auri kertoo kirjassaan hyvin avoimesti, miksi näin on. Samalla hän kertoo elämästään ja ennen kaikkea katkaisee siivet kaikilta huhuilta ja harhaluuloilta. Hän kertoo rehellisesti miksi siivoaa, miten valitsee siivottavat kohteet ja miten on ihmisenä päätynyt siihen, missä nyt on.

Kirjasta on hankalaa kertoa enempää kertomatta, mitä sen sisältö on. Mainittakoon kuitenkin, että nimen perusteella olisin odottanut kirjan sisältävän enemmän vinkkejä ja niksejä siivoamiseen, mutta sisältö oli, kuten edellisessä kappaleessa kerroin, enemmän elämäkerta sekä tarina Aurin ympärille muodostuneesta ilmiöstä. Toisaalta, kirja käsittelee kyllä myös tarkasti kaikki ne neuvot, joiden avulla Auri itse siivoaa, joten se sisältää myös juuri sen, mitä odotinkin. Aurin siivoustapa ja -tekniikka vain on niin simppeli, että hänen opetuksensa mahtuu yhteen lukuun. Ja pakko sanoa, että tämä kirja sai minut hetkeksi innostumaan siivoamisesta, ainakin ajatuksen tasolla. Myös Aurin siivousfilosofia antoi minulle synnin päästön. Jos kotini ei ole kiiltävä mallikoti, se on ihan ok.

Jos siis Auri ja ilmiö, jota hän edustaa sattuu kiinnostamaan, tämä kirja kannattaa lukea. Jos taas kiinnostaa, minkälainen ihminen ihan oikeasti rakastaa siivoamista niin, että kiljuu riemusta nähdessään pinttyneen, homeisen ja ryöttäisen lavuaarin, tässä on sinulle vastaus. Jos kaipaat vinkkejä helppoon siivoukseen ja armahtavaan siivousfilosofiaan, tämä on kirja sinulle. Jos kaipaat pientä inspiraatiota, tämä kirja antaa annoksen myös sitäkin. Tässä käsitellään myös hyvin mielenterveysongelmia ja sitä, miten esimerkiksi Auri itse on omasta masennuksestaan selvinnyt. Tämä antaa näkökulmia moneen asiaan, joten kannattaa tämän kirjan kohdalla olla utelias.

Oona Laine on kirjoittanut kirjan yhteistyössä Aurin kanssa. Tämä on siitä harvinainen tapaus, että kirjoittajasta en löydä mitään tietoa. Hän on ehkä HS:n toimittaja, freelancer-toimittaja tai ihan jotain muuta? Hakemalla vastaan tulee HS:n artikkeleita sekä ainakin kolmen eri Oona Laineen Instagram- tai Facebookprofiili. En siis kerro kirjailijasta mitään, valitettavasti.

Kirjan lisään hieman väljästi tulkiten Helmetin 2023 lukuhaasteeseen kohtaan 43. Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa. Tämä on oma tulkinta täysin, sillä tulevaisuudesta kirjassa ei puhuta oikein muuta, kuin että jatkossakin Auri haluaa siivota. Tämä kuitenkin antaa minulle toivoa paremmasta huomisesta. On joku, joka pursuaa intoa ja energiaa, tarjoaa apuaan muille. Apua antamalla Auri luo nimenomaan toivoa. Ja työllään Auri osoittaa, ettei mikään lika ole oikeastaan toivoton, äärettömän harva asunto on oikeasti niin huonossa kunnossa, etteikö sitä siivoamalla saisi kuntoon. Tulevaisuudessakin on siis toivoa, myös sotkuisessa kaaoksessa!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Henry Aho - Kissanhiekanvaihtaja osa 1

  Atrain&Nord, 2022, kovakantinen, 160 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena. Täytyy sanoa, että suhtauduin kirjaan kovin ennakkoluuloisesti nimen takia. Tämän vuoksi sijoitankin kirjan Helmetin 2023 lukuhaasteeseen kohtaan 36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan. Väkisin kirjan nimi pisti miettimään, minkälainen kirjailija kirjoittaa tämän nimisen kirjan. Mutta tämä kirja on loistava! Ja kirjan luettuani, ei kirjalle oikein mitään muuta nimeäkään voisi antaa. Mutta siis ennakkoluulot kannattaa todellakin ohittaa, sillä omituisuudet voivatkin olla hiekkaan kätkettyjä aarteita, ei onneksi kissanhiekkaan. Tämä oli tunteita herättävä kirja, jossa kaikesta huolimatta päällimmäisenä oli rauhallinen ja hyvä fiilis. Teksti on kirjoitettu soljuvasti ja sitä oli erittäin miellyttävää lukea. Pystyin eläytymään tekstin kautta päähenkilöön todella hyvin ja kokemaan tämän tunteita lukiessani. Päähenkilö on leskeksi jäänyt mies, joka on nyt työkyvyttömyyseläkkeellä. Hän elää

Juha-Pekka Koskinen - Puhdas valhe

Aviador, 2023, kovakantinen, 254 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Tämä nuorten scifi-romaani oli mielenkiintoisen kuuloinen ja ajattelin muutenkin, ettei scifillä voi mennä metsään lukukokemuksena. Eikä kyllä mennytkään! Kirja sopii kaiken kruunuksi vielä Helmetin 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 21. Kirja on scifiä, eli tieteiskirjallisuutta . Phoboksen neloset, hyvät ystävykset Joni, Linda, Ben ja Amanda valmistuvat juuri viimeisinä rakettitieteen koulutuksesta. Koulutus on lakkautettu tarpeettomana, sillä Marsin johto on päättänyt, ettei raketeilla tarvitse kenenkään enää lentää, kun lentoja Maahan ei tarvitse enää tehdä. Marsilaisille on kerrottu, että Maa on asuinkelvoton, ollut jo vuosikausia. Nelikko saa kuitenkin yhteydenoton Max Yosilta, marsinkuululta avaruuslentäjältä, joka on käynyt maassa. Yosin mukaan väite Maan asuinkelvottomuudesta on vain hallituksen keksimää propagandaa ja Yosi haluaa lentää jälleen Maahan. Avukseen hän tarvitsee taitavia lentäjiä

Jim Dahl - Huominen oli eilen: fiktiivinen elämäkerta

  Books on Demand, 2022, pokkari, 214 s. Tästä omakustanteesta sain arvostelukappaleen kirjailijalta itseltään. Yhtään en tiennyt, mitä kirjalta odottaa ja nyt luettuani pakko sanoa, etten ole varma, olenko minä oikea henkilö kirjaa arvostelemaan. Mutta parhaani yritän! Kirjan sijoitan Satakirjastojen 2023 lukuhaasteeseen kohtaan 12. Googlaat jotakin kirjan takia . Kirja on kirjoitettu suomeksi ja osittain englanniksi. Kirjassa on niin kaunokirjallista tekstiä, näytelmän käsikirjoitusta, runoutta kuin lehtiartikkeleitakin. Oikeastaan liki kaikki kirjallisuuden lajit on kirjassa edustettuna. Mukana myös kirjeitä, sähköposteja, viestejä… Englanniksi kerrotaan rakkaustarinakin. Kirja on tavallaan joukko erillisiä tekstejä, mutta tavallaan siinä on juoni, tarina. Ehkä jollain tapaa siinä on kuvattu kirjoittamisen ja luomisen vaikeutta sekä onnistumisen autuutta. Kirja kertoo kokonaisen romaanin rivien välistä, jos vain osaa lukea. Kirja on siis kovin monikerroksinen ja monitulkintainen

Hae tästä blogista