Siirry pääsisältöön

Henry Aho - Kissanhiekanvaihtaja osa 1

 


Atrain&Nord, 2022, kovakantinen, 160 s.

Kirja on saatu arvostelukappaleena. Täytyy sanoa, että suhtauduin kirjaan kovin ennakkoluuloisesti nimen takia. Tämän vuoksi sijoitankin kirjan Helmetin 2023 lukuhaasteeseen kohtaan 36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan. Väkisin kirjan nimi pisti miettimään, minkälainen kirjailija kirjoittaa tämän nimisen kirjan.

Mutta tämä kirja on loistava! Ja kirjan luettuani, ei kirjalle oikein mitään muuta nimeäkään voisi antaa. Mutta siis ennakkoluulot kannattaa todellakin ohittaa, sillä omituisuudet voivatkin olla hiekkaan kätkettyjä aarteita, ei onneksi kissanhiekkaan. Tämä oli tunteita herättävä kirja, jossa kaikesta huolimatta päällimmäisenä oli rauhallinen ja hyvä fiilis. Teksti on kirjoitettu soljuvasti ja sitä oli erittäin miellyttävää lukea. Pystyin eläytymään tekstin kautta päähenkilöön todella hyvin ja kokemaan tämän tunteita lukiessani.

Päähenkilö on leskeksi jäänyt mies, joka on nyt työkyvyttömyyseläkkeellä. Hän elää kiireetöntä, omantahtista eläkeläisen elämäänsä, josta viettää suuren osan yksin. Mies käy vaihtamassa sivutyönään muutamalle asiakkaalle kissanhiekat. Mies suhtautuu työhön erittäin ammattitaitoisesti ja -tietoisesti. Jokaisen asiakkaan luona hän istuu työn jälkeen kahvipöytään ja käy mielenkiitoisia keskusteluita asiakkaidensa kanssa. Samalla mies yrittää selviytyä omasta, tuskaisesta surustaan ja miettii mennyttä ja nykyistä elämäänsä. Naapurin teini-ikäinen tyttö hakeutuu turvaan miehen asuntoon aina, kun kotona meno äityy liian ahdistavaksi. Tämä ystävyys onkin kultaakin kalliimpi sen molemmille osapuolille. Mies palaa myös rakkaan harrastuksensa, jousiammunnan, pariin. Vaikka päätös palata takaisin ampumaradalle ei ole itsestään selvä, se kuitenkin palauttaa iloa miehen elämään. Lopulta erään asiakkaan kissa kuolee ja mies lupautuu hautaamaan sen. Tuo toimi kuitenkin saa liikkeelle ajatusketjun ja mies tajuaa, että jotain elämässä on väkisinkin alettava tehdä toisin.

Kirja on koskettava, lämminhenkinen ja miellyttävä luettava. Sen rivit huokuvat elämänviisautta, selätettyä surua ja halua tehdä maailmasta mukavampi paikka. Sen kiireetön ja rentouttava suhtautuminen elämään huokuu lämpöä, johon ei voi kuin ihastua! Kirja kertoo tavallisesta arkielämästä, joka ei kuitenkaan ole kovin tavallista. Kirja tuo kauniisti esille sen, että jokaisella meillä on elämäntarina kerrottavana ja jokaisella meistä on omat surunsa ja tuskansa. Kohtaamalla ennakkoluulottomasti uusia ihmisiä, voi heidän eriskummallisuutensa takaa löytyä todella paljon mielenkiintoista ja tunteellista kerrottavaa. Jään innolla odottamaan kirjan toista osaa!

Henry Aho on syntynyt 18.9.1979 Kaskisilla. Teuvalla asuva Aho on kirjailija ja toimittaja. Hän on ollut toimittajana Tejuka-lehdessä sekä kirjoittanut pakinoita ja kolumneja mm. Pohjalainen-lehteen. Aho on käynyt ammattikoulun sekä korkeakoulu/yliopisto-opintoja kirjoittamisen perusopinnoissa. Ennen kirjailijaksi ryhtymistä Aho on ollut koneistaja, asentaja, hitsaaja sekä NDT-tarkastaja. Aho on julkaissut 4 novellikokoelmaa, 12 romaania, 6 lasten kirjaa, 4 nuorten kirjaa, 2 elämäkertaa ja hänen novellejaan on ollut lukuisissa antologioissa. Löytyypä Storytelistä myös Ahon kirjoittama Oksu Poksu-satukokoelmakin äänikirjoina.

Atrain & Nord on kustantamo ja kirjapaino. Yritys sijaitsee Kemissä ja julkaisee kirjoja laidasta laitaan. Erikoisalakseen kustantamo ilmoittaa runsaasti kuvitetut ja paksut historiakirjat. Kirjapaino tekee kirjoja myös tilauksesta.

 

Lähteet:

http://www.atrainkustannus.fi/kustantamo/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Henry_Aho

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha-Pekka Koskinen - Puhdas valhe

Aviador, 2023, kovakantinen, 254 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Tämä nuorten scifi-romaani oli mielenkiintoisen kuuloinen ja ajattelin muutenkin, ettei scifillä voi mennä metsään lukukokemuksena. Eikä kyllä mennytkään! Kirja sopii kaiken kruunuksi vielä Helmetin 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 21. Kirja on scifiä, eli tieteiskirjallisuutta . Phoboksen neloset, hyvät ystävykset Joni, Linda, Ben ja Amanda valmistuvat juuri viimeisinä rakettitieteen koulutuksesta. Koulutus on lakkautettu tarpeettomana, sillä Marsin johto on päättänyt, ettei raketeilla tarvitse kenenkään enää lentää, kun lentoja Maahan ei tarvitse enää tehdä. Marsilaisille on kerrottu, että Maa on asuinkelvoton, ollut jo vuosikausia. Nelikko saa kuitenkin yhteydenoton Max Yosilta, marsinkuululta avaruuslentäjältä, joka on käynyt maassa. Yosin mukaan väite Maan asuinkelvottomuudesta on vain hallituksen keksimää propagandaa ja Yosi haluaa lentää jälleen Maahan. Avukseen hän tarvitsee taitavia lentäjiä

Jim Dahl - Huominen oli eilen: fiktiivinen elämäkerta

  Books on Demand, 2022, pokkari, 214 s. Tästä omakustanteesta sain arvostelukappaleen kirjailijalta itseltään. Yhtään en tiennyt, mitä kirjalta odottaa ja nyt luettuani pakko sanoa, etten ole varma, olenko minä oikea henkilö kirjaa arvostelemaan. Mutta parhaani yritän! Kirjan sijoitan Satakirjastojen 2023 lukuhaasteeseen kohtaan 12. Googlaat jotakin kirjan takia . Kirja on kirjoitettu suomeksi ja osittain englanniksi. Kirjassa on niin kaunokirjallista tekstiä, näytelmän käsikirjoitusta, runoutta kuin lehtiartikkeleitakin. Oikeastaan liki kaikki kirjallisuuden lajit on kirjassa edustettuna. Mukana myös kirjeitä, sähköposteja, viestejä… Englanniksi kerrotaan rakkaustarinakin. Kirja on tavallaan joukko erillisiä tekstejä, mutta tavallaan siinä on juoni, tarina. Ehkä jollain tapaa siinä on kuvattu kirjoittamisen ja luomisen vaikeutta sekä onnistumisen autuutta. Kirja kertoo kokonaisen romaanin rivien välistä, jos vain osaa lukea. Kirja on siis kovin monikerroksinen ja monitulkintainen

Hae tästä blogista