Bazar, 2018, pokkari, 734 s.
(The Storm Sister, 2015)
Suomentanut Hilkka Pekkanen
Seitsemän sisarta -sarjan toinen osa, joka kertoo Allyn
tarinan. Ostin siis koko sarjan kirpparilta kotikaupungistani, 2€ kappale.
Ensimmäinen osa oli hyvä, mutta minua tympäisi se, että juuri kun tarina alkoi
viedä imussaan, pompattiin toiseen tarinaan. Eli jos et yhtään kirjaa ole lukenut,
kirjat rakentuvat aina keskittyen yhden sisaren tarinaan. Nykyhetkeen
sijoittuvan tarinan lisäksi kerrotaan kunkin sisaren suvun historiaa. Ensimmäisessä
osassa pomppittiin edes takaisin melkeimpä luku kerrallaan ja se alkoi minua
ärsyttää.
Tässä kirjassa sen sijaan pomppimista oli paljon vähemmän.
Kerrottiin Allyn omaa tarinaa ensin pitkä pätkä, sitten kerrottiin puolet suvun
historiasta, palattiin hetkeksi nykypäivään ja sitten takaisin suvun
historiaan. Tämän jälkeen nykypäivän kautta tultiin sukuhistoriassa vielä yksi
sukupolvi alaspäin, kunnes loppu tarinaa kulki nykypäivässä. Tämä toimi minulle
paljon paremmin. Tosin pakko myöntää, että toisen sukupolven tarinan tullessa esiin,
minua alkoi taas tympäistä. Kokonaisuutena kuitenkin tämä kirja oli mielestäni
paljon vetävämpi, koukuttavampi ja viihdyttävämpi. Tässä osassa hyppäykset historian
ja nykypäivän välillä eivät myöskään katkaisseet kumpaakaan tarinaa kovin
pahasti kesken, vaan tauotukset olivat sopivampia kummankin tarinan kannalta.
Seitsemän sisarta -sarjan kirjat alkavat kaikki
samasta hetkestä. Siitä, kun D’apliésen kuusi sisarusta saavat tietää adoptioisänsä
Papa Saltin kuolleen. Sisarukset kokoontuvat Atlantikseen, lapsuutensa kotiin. Papa
Salt on jättänyt heille kaikille kirjeen sekä koordinaatit. Niiden avulla kukin
sisar voi selvittää selvittää alkuperänsä.
Ally on ammattipurjehtija ja päätyy kisaamaan kuuluisissa
purjehduskisoissa. Hän on korviaan myöten rakastumassa, kun saa kuulla isän
kuolemasta. Papa Saltin hänelle jättämät vihjeet kuljettavat Allyn Norjaan,
jossa hän saa kuulla yli sata vuotta sitten eläneestä Anna Landivikista, joka
lauloi Edward Griegin oopperan ensi-illassa. Edward Grieg, Anna Landvik ja Jens
Havorsen kuljettavat lukijaa mukanaan musiikin ja säveltämisen maailmassa.
Matkaan mahtuu niin iloa ja riemua kuin surua ja tuskaakin. Lopulta Ally joutuu
miettimään mitä uskoa ja mitä ei. Samalla hän joutuu selviämään oman elämänsä
kivusta ja tuskasta sekä käsittelemään kaiken sen keskeltä nousevaa riemua ja
iloakin.
Kuten jo sanoinkin, tämä kirja oli paljon parempi,
kuin sarjan ensimmäinen osa. Tälle osalle annan täyden 5/5. Kirjan
lisään Helmetin 2022 lukuhaasteeseen kohtaan 11. Kirjassa tapahtumia ei
kerrota aikajärjestyksessä. Tämä on hieman ehkä köykäisesti tulkittu
kohtaan, sillä kirjassa kulkee kaksi eri tarinaa aikajärjestyksessä, mutta koska
niitä kerrotaan kolmessa eri ajassa, tämä kelpaa minun kriteereihini.
Jos kirja kuulosti yhtään kiinnostavalta ja sarja
alkoi kiinnostaa, kannattaa aloittaa sarjan ensimmäisestä osasta. Kirjojen
takakansissa sanotaan kyllä, että kolme ensimmäistä kirjaa voi lukea missä
järjestyksessä haluaa, mutta uskon ensimmäisen osan kuitenkin avaavan sarjaa
parhaiten. Siitä voi lukea tarkemmin aiemmasta blogipostauksestani https://lukutoukanluetutsivut.blogspot.com/2022/06/lucinda-riley-seitseman-sisarta.html
.
Kommentit
Lähetä kommentti