Siirry pääsisältöön

Maja Lunde - Lumisisko

 


S & S, 2019, kovakantinen, 190s.

(Snøsøsteren, 2018)

Suomentanut Katriina Huttunen

Kuvittanut Lisa Aisato

Olen pongannut tämän kirjan useamman kerran somesta ja sitä on kovasti kehuttu. Varsinkin joulun alla tästä oli lukuisia postauksia. Kun sitten kirjan näin kirjaston hyllyssä esittelyssä, eihän minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin lainata se. Luin kirjan tytölleni ääneen, joten ihan jouluksi kirjaa ei meillä ehditty lukea. Näin pari postausta, jossa tätä luettiin joulukalenterin tavoin, koska kirjassa on 24 lukua ja viimeisessä luvussa vietetään jouluaattoa.

Kirja kertoo Aatosta, joka täyttää jouluaattona 11 vuotta. Joulu on hänelle erityisen tärkeä, koska hänellä on aattona myös synttärit, ja sen mukaan hän on saanut nimensäkin. Aaton perhe ei kuitenkaan ole aloittanut joulun valmisteluita ollenkaan ja tunnelmakin on todella surkea kotona. Tämä joulu on perheen ensimmäinen joulu ilman Suvia, Aaton isosiskoa. Sisko kuoli ja siksi kaikki on eri tavalla kuin ennen. Aatto pakenee kodin ikävää tunnelmaa uimahalliin. Siellä hän törmää eriskummalliseen mutta kiehtovaan Hetaan. Hetan iloinen nauru saa Aaton muistamaan millaista ilo on ja Hetan joulua pursuava koti tajuamaan, ettei Aaton kotona ole otettu esille edes adventtikynttilöitä vielä. Mutta kuka on se synkkä mies, joka kiertelee Hetan talon lähistöllä?

Tarina kietoo yhteen kauniin ystävyyden, joulun taian ja menettämisen tuskan. Se käsittelee varsin kipeitäkin aiheita, kuten läheisen kuolemaa ja masennusta. Toisaalta se kertoo myös ystävyyden taiasta, puhtaasta rakkaudesta ja pienien tekojen isosta vaikutuksesta. Kirja tarjoaa kaunista lohtua ja hieman myös tuskaa sekä jännitystä. Kirjalle arvosanaksi annan 4/5. Se oli hyvä, mutta jotenkin synkkä. Minä pidin kuvituksesta, mutta lapsen mielestä se oli pelottava. Kirjan lisään Helmetin 2023 lukuhaasteeseen kohtaan 29. Kirjassa on minä-kertojaLisäksi kirja pääsee mukaan myös Kaikki maailman maat -haasteen listalle Norjan kohdalle.

Oman lapseni mielestä kirja oli synkkä ja ehkä pelottavakin, vaikkakin samalla se lumosi hänet täysin ja hän rakasti tarinaa. Lapsi ei kuitenkaan osannut prosessoida tarinaa, joka oli kerrottu realistisesti, mutta sisälsi silti mahdottomia tapahtumia. Eskari-ikäiselle siis ehkä kirjana vielä vähän liikaa. Toisaalta, tämä herätti meillä paljon hyviä keskusteluita ja lapsi ymmärsi monta sellaista asiaa kuoleman ympäriltä, joita ei ole tähän asti tajunnut.

Maja Lunde on norjalainen kirjailija, joka on syntynyt 30.7.1975 Oslossa. Hän kirjoittaa lasten kirjoja, aikuisten romaaneja sekä elokuvien ja tv-sarjojen käsikirjoituksia. Lunde opiskeli Oslon yliopistossa pääaineenaan kirjallisuus ja sivuaineena psykologia, valmistunut maisteriksi. Lumisiskoa myytiin yli 160 000 kappaletta ensimmäisenä vuonnaan Norjassa ja sen käännösoikeudet on myyty yli 20:een maahan. Lunde on kirjoittanut kolme aikuisten romaania, jotka kaikki on suomennettu. Niistä tunnetuin lienee Mehiläisten historia.

 

Lähteet:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Maja_Lunde

https://kustantamo.sets.fi/kirja/lumisisko/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pirjo Toivanen - Rooleja vai rakkautta?

  Stresa, 2022, pehmeäkantinen, 267 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kirjailijalta. Tapasin Toivasen Helsingin kirjamessuilla Stresan osastolla ja kun keskustelussa tuli esiin kirjablogini, hän tarjosi myynnissä olevaa kirjaansa arvosteltavaksi. Sain kirjan omistuskirjoituksella signeerattuna! Kirjailija itsessään oli minulle täysin uusi tuttavuus, joten en ollut varma, mitä kirjalta odottaa. Kansikuvasta saatoin päätellä, että ainakin pääsen matkalle ulkomaille, mutta en osannut paikallistaa edes sitä, että mihinkä. Päädyin Italiaan, mutta myös Kuubaan. Koska osa ajasta ollaan Kuuban Havannassa, sijoitan kirjan Pohjoiseen lukuhaasteeseen 2023, kohtaan 4. Merelliseen ympäristöön sijoittuva kirja . Jälleen kerran tämä ei ihan täysin ehkä vastaa haastekohtaa, koska merta ei juurikaan kirjassa mainita muutoin kuin laivareittinä, mutta tämä nyt kuitenkin riittää itselleni. Pääasiallisesti kirjassa ollaan Italiassa, Milanossa ja Stresassa. Päästään piipahdukselle kyllä myös Miamiin

M. K. Kajanne - Punainen lanka

  Kivikko 1 Kustannus HD, 2023, kovakantinen, 267 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kirjailijalta. Kirja kiinnosti minua kuvauksensa vuoksi, vaikkakin pelkäsin tämän olevan makuni ohi, sillä dekkarit eivät ole minun juttuni. Tahdoin kuitenkin lukea tämän, sillä kuvaus lupasi muutakin, mm. parisuhdedraamaa. Kirjan lisään Seinäjoen kaupunginkirjaston 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 19. Kuolema . Okei, kirja on pääasiassa mielestäni enemmän jännityskirja, jossa rikosten selvittäminen on pienessä roolissa. Tämä sopii minulle oikein hyvin, sillä pitkät rikosselvittelyt ja tutkimukset eivät minuun iske. Jännitys sen sijaan toimii. Tässä jännitystä toi mielenkiintoisesti niin murhat kuin muilla tavoin julmat ihmiset. Oman osani olen elämäni aikana maistanut narsisteista ja minun mielestäni narsisti on huomattavasti pelottavampi kuin psykopaatti. Tämä siitäkin huolimatta, että psykopaatti usein on vaarallisempi. Psykopaatin kanssa kuitenkin tiedän olevani vaarassa, narsisti taas osaa man

Otto Lind - Lohikäärme

  Sivilisaation vartijat 1 Ethene, 2023, kovakantinen, 232 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Kirjassa minua kiinnosti nimi ja kansikuva, lohikäärmeitähän ei koskaan voi kevyesti ohittaa! Luettuani kuvauksen olinkin jo käytännössä myyty tälle kirjalle. Kirja sopii loistavasti myös Helmetin 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt . Kirjassa ollaan sekä Tampereella että Porissa, ja Porissa vielä tarkemmin Yyterissä, hotellin läheisyydessä. Itse en ole hotellissa käynyt, mutta näköetäisyydellä rannalla. Noora ja Elli ovat kaksoset, joilla on jostain syystä omituisia taikavoimia. Lapsuudessaan he onnistuivat kyvyillään aiheuttamaan kaamean onnettomuuden ja ovat vannoneet, etteivät enää ikinä käytä voimiaan. Kun Noora kuitenkin joutuu pakenemaan venyneellä baarireissullaan murhaajaa, ei hänelle jää muuta vaihtoehtoa, kuin käyttää jälleen voimiaan. Tapettuaan jahtaajansa saa Noora tekstiviestin, jonka vuoksi hänen on pakko sännätä kotii

Hae tästä blogista