Siirry pääsisältöön

Eila Vähäkuopus - Äiti, kerro mikä on elämän tarkoitus

 


Basam Books, 2022, pehmeäkantinen, 49 s.

Kuvittanut Eila Vähäkuopus

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Kirja on kuvitettu lasten kirja, joka kiinnosti minua kovasti, sillä niin minä itse kuin lapsenikin pohdimme usein varsin isojakin kysymyksiä. Ja voitte uskoa, kuinka innostunut ja onnellinen lapseni oli, kun tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän sai kustantajalta kirjan! En viitsinyt korjata, että minulle ne sen lähettivät arvosteltavaksi, mutta lapsi oli erittäin innokas auttamaan minua tehtävässä, johon olin lupautunut.

Kirja on sopiva kirja iltasatukirjaksi, jonka jaksaa lukea yhdeltä istumalta. Tarina ei myöskään karsi, vaikka sen lukisi parissakin erässä. Kirja on kuvitettu ihanilla öljyvärimaalausten kuvilla, joissa väriä ja iloa riittää. Kuvissa on myös paljon yksityiskohtia ja useampaan otteeseen piti palata vielä edelliseen kuvaan tarkistamaan jokin juttu. Tai kuvista alkoi myös muodostua nopeasti ihan omia tarinoita kerrottavaksi äidille.

Kirjassa äiti kävelee tytön (ja rattaissa nukkuvaa pikkuveljen) kanssa aamulla päiväkotiin. Tytöllä on paljon kysyttävää matkan varrella. Kysymykset eivät olekaan mitään ihan pieniä ja äiti joutuu välillä hieman pohtimaan vastauksia. Molempien puheenvuorot ovat täynnä elämäniloa, positiivisuutta ja innostusta. Kirjaa oli mukavaa lukea ja jäljelle jäi hyvä mieli, jonka turvin oli myös lapsen mukavaa mennä nukkumaan. Tunnistan tämän aamukävelyn omasta elämästäni erittäin hyvin. Hyvin samankaltaisia keskusteluita olen käynyt oman lapseni kanssa, vaikkakin itse olen joutunut välillä miettimään vastauksiani tarkkaan ja ihan kaikkiin en ole osannut yhtä jouhevasti vastata. Kirja muistutti minua kaikista näistä aamuisista kävelyretkistä ja kirjasta tuli oikein hyvä mieli myös minulle, ääneen lukijalle.

Kirja pohjautuu Viktor Franklin logofilosofiaan, joka on tarkoituskeskeistä ja elämänmyönteistä filosofiaa. Logofilosofia on kirjassa esitelty yksinkertaistetusti, jotta siitä voidaan keskustella pienen lapsen kanssa. Lasten lisäksi kirja sopii myös lukijoille, jotka ovat kiinnostuneita logoterapiasta, psykologiasta ja positiivisesta psykologiasta, psykoterapiasta sekä muusta ihmiselämää rikastuttavasta ajattelusta. Tietenkin positiivisella tavalla.

Eila Vähäkuopus on FM, logoterapiaohjaaja ja viestijä. Kirjailija on Oulusta kotoisin ja kirja on hänen esikoiskirjansa, jossa kirjailija on käyttänyt omia maalauksiaan kuvituksena. Maalaustyylinsä Vähäkuopus on nimennyt höpsismiksi. Vähäkuopus on toiminut viestinnän ammattilaisena, josta hänellä on yli 20 vuoden kokemus. Hän opiskeli logoterapeutiksi tarkoituskeskeisen filosofian koulutusyhteisössä ja on Logoterapiayhdistyksen hallituksen jäsen,

Suosittelen kirjaa niin lapsille kuin aikuisillekin! Siitä jäi hyvä mieli kummallekin sukupolvelle ja opimme molemmat myös vähän jotakin uutta. Kirja saa molemmilta lukijoilta täydet 5/5 ja sijoitan sen Helmetin 2023 lukuhaasteeseen kohtaan 33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun.

 

Lähteet:

https://zilafi.wordpress.com/

https://www.munoulu.fi/artikkeli/-/id/viestintapaallikko-eila-vahakuopus-kirjoitti-ja-kuvitti-lastenkirjan-elaman-tarkoituksesta-on-hyva-inspiroitua-ja-innostua-

https://basambooks.fi/sivu/tuote/aiti-kerro-mika-on-elaman-tarkoitus/4185502

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pirjo Toivanen - Rooleja vai rakkautta?

  Stresa, 2022, pehmeäkantinen, 267 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kirjailijalta. Tapasin Toivasen Helsingin kirjamessuilla Stresan osastolla ja kun keskustelussa tuli esiin kirjablogini, hän tarjosi myynnissä olevaa kirjaansa arvosteltavaksi. Sain kirjan omistuskirjoituksella signeerattuna! Kirjailija itsessään oli minulle täysin uusi tuttavuus, joten en ollut varma, mitä kirjalta odottaa. Kansikuvasta saatoin päätellä, että ainakin pääsen matkalle ulkomaille, mutta en osannut paikallistaa edes sitä, että mihinkä. Päädyin Italiaan, mutta myös Kuubaan. Koska osa ajasta ollaan Kuuban Havannassa, sijoitan kirjan Pohjoiseen lukuhaasteeseen 2023, kohtaan 4. Merelliseen ympäristöön sijoittuva kirja . Jälleen kerran tämä ei ihan täysin ehkä vastaa haastekohtaa, koska merta ei juurikaan kirjassa mainita muutoin kuin laivareittinä, mutta tämä nyt kuitenkin riittää itselleni. Pääasiallisesti kirjassa ollaan Italiassa, Milanossa ja Stresassa. Päästään piipahdukselle kyllä myös Miamiin

M. K. Kajanne - Punainen lanka

  Kivikko 1 Kustannus HD, 2023, kovakantinen, 267 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kirjailijalta. Kirja kiinnosti minua kuvauksensa vuoksi, vaikkakin pelkäsin tämän olevan makuni ohi, sillä dekkarit eivät ole minun juttuni. Tahdoin kuitenkin lukea tämän, sillä kuvaus lupasi muutakin, mm. parisuhdedraamaa. Kirjan lisään Seinäjoen kaupunginkirjaston 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 19. Kuolema . Okei, kirja on pääasiassa mielestäni enemmän jännityskirja, jossa rikosten selvittäminen on pienessä roolissa. Tämä sopii minulle oikein hyvin, sillä pitkät rikosselvittelyt ja tutkimukset eivät minuun iske. Jännitys sen sijaan toimii. Tässä jännitystä toi mielenkiintoisesti niin murhat kuin muilla tavoin julmat ihmiset. Oman osani olen elämäni aikana maistanut narsisteista ja minun mielestäni narsisti on huomattavasti pelottavampi kuin psykopaatti. Tämä siitäkin huolimatta, että psykopaatti usein on vaarallisempi. Psykopaatin kanssa kuitenkin tiedän olevani vaarassa, narsisti taas osaa man

Otto Lind - Lohikäärme

  Sivilisaation vartijat 1 Ethene, 2023, kovakantinen, 232 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Kirjassa minua kiinnosti nimi ja kansikuva, lohikäärmeitähän ei koskaan voi kevyesti ohittaa! Luettuani kuvauksen olinkin jo käytännössä myyty tälle kirjalle. Kirja sopii loistavasti myös Helmetin 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt . Kirjassa ollaan sekä Tampereella että Porissa, ja Porissa vielä tarkemmin Yyterissä, hotellin läheisyydessä. Itse en ole hotellissa käynyt, mutta näköetäisyydellä rannalla. Noora ja Elli ovat kaksoset, joilla on jostain syystä omituisia taikavoimia. Lapsuudessaan he onnistuivat kyvyillään aiheuttamaan kaamean onnettomuuden ja ovat vannoneet, etteivät enää ikinä käytä voimiaan. Kun Noora kuitenkin joutuu pakenemaan venyneellä baarireissullaan murhaajaa, ei hänelle jää muuta vaihtoehtoa, kuin käyttää jälleen voimiaan. Tapettuaan jahtaajansa saa Noora tekstiviestin, jonka vuoksi hänen on pakko sännätä kotii

Hae tästä blogista