Siirry pääsisältöön

Michael P. Spradlin – Graalin vartija. Nuori temppeliherra 1

 


WSOY, 2010, pokkari, 212 s.

(The Youngest Templar 1. Keeper of the Grail, 2008)

Suomentanut Aila Herronen

Tämä kirja päätyi hyllyyni Booky:n Outletista. Kolmen euron pokkari, joka ehdottomasti kannatti ostaa. Kirja oli todella hyvä, 5/5. Vaikkakin melko katkerana tekisi mieli yksi piste poistaa siitä, että tarina jäi kesken, ja nyt on aivan pakko hankkia trilogian seuraavatkin osat… Sijoitan kirjan Helmetin 2022 lukuhaasteen kohtaan 14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta. Historialliset ristiretket on kiedottu jännittävään kuvitteelliseen tarinaan ja se vie lukijan mukanaan.

Kirjan päähenkilö on orpo Tristan, elää luostarissa munkkien kasvattina. Yhtenä päivänä pysähtyy yöpymään joukko temppeliritareita. Tristan osoittaa pätevyytensä sir Thomasille ja päätyy ritarien mukaan Thomasin aseenkantajana, matkalle kohti pyhää maata. Tristanille selviää, ettei hänen pätevyytensä ole ainoa syy sir Thomasin kiinnostukselle nuorta orpoa kohtaan. Urhea Tristan taistelee temppelinritarien rinnalla, pelastaa kuninkaan hengen ja huomaa olevansa pahassa pulassa itse. Huima seikkailu Englannista Jerusalemiin ja takaisin keskiajan Euroopassa huumaa ja pitää lukijan otteessaan tiukasti. Valitettavasti kirja kuitenkin loppuu melko jännittävään kohtaan kesken, joten suosittelen hankkimaan koko trilogian kerralla hyllyyn, niin ei tarvitse keskeyttää tätä huimaa tarinaa!

Kirjan juoni on todella hyvä ja tarina piti otteessaan, vaikka en itse niin paljoa pidä sen enempää keskiajasta kuin ristiretkistäkään. Teksti oli ihanan sujuvaa ja huoliteltua. Myös hahmot, paikat ja tapahtumat ovat hienosti kirjoitettu kunnioittaen historiaa, mutta silti kietoen ne fiktiiviseen tarinaan. En löytänyt tietoa siitä, ovatko kirjassa nimetyt ritarit todellisia vai kuviteltuja, sen enempää kuin yksittäisistä taisteluista tai niiden kulusta, mutta ainakin ne ovat siinä määrin historiaan kirjoitettuja, että voisivat olla oikeita henkilöitä.

Michael P. Spradlin on New York Timesin Bestselling-kirjailija ja Edgar Award -ehdokas. Hän on kirjoittanut useita historiallisen kaunokirjallisuuden teoksia. Hän on kirjoittanut myös useita lastenkirjoja ja nuortenkirjoja. Spradlin on opiskellut yliopistossa tutkinnon historiasta. Työhistoriaa mieheltä löytyy lehdenjakajana, nurmikon kunnossapidon spesialistina, kirjakauppiaana ja baarimikkona. Spradlin on elänyt koko elämänsä Michiganissa koko elämänsä, paitsi ne kaksi vuotta, joista hän ei suostu puhumaan. Kirjailijalla vaikuttaa olevan pilke silmäkulmassa ja tämä näkyy myös kirjoissakin, mielenkiintoisina huumorin pilkahduksina ja kujeellisuutena.

 

Lähteet:

https://www.bookreporter.com/authors/michael-p-spradlin

https://en.wikipedia.org/wiki/Michael_Spradlin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pirjo Toivanen - Rooleja vai rakkautta?

  Stresa, 2022, pehmeäkantinen, 267 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kirjailijalta. Tapasin Toivasen Helsingin kirjamessuilla Stresan osastolla ja kun keskustelussa tuli esiin kirjablogini, hän tarjosi myynnissä olevaa kirjaansa arvosteltavaksi. Sain kirjan omistuskirjoituksella signeerattuna! Kirjailija itsessään oli minulle täysin uusi tuttavuus, joten en ollut varma, mitä kirjalta odottaa. Kansikuvasta saatoin päätellä, että ainakin pääsen matkalle ulkomaille, mutta en osannut paikallistaa edes sitä, että mihinkä. Päädyin Italiaan, mutta myös Kuubaan. Koska osa ajasta ollaan Kuuban Havannassa, sijoitan kirjan Pohjoiseen lukuhaasteeseen 2023, kohtaan 4. Merelliseen ympäristöön sijoittuva kirja . Jälleen kerran tämä ei ihan täysin ehkä vastaa haastekohtaa, koska merta ei juurikaan kirjassa mainita muutoin kuin laivareittinä, mutta tämä nyt kuitenkin riittää itselleni. Pääasiallisesti kirjassa ollaan Italiassa, Milanossa ja Stresassa. Päästään piipahdukselle kyllä myös Miamiin

Juha-Pekka Koskinen - Puhdas valhe

Aviador, 2023, kovakantinen, 254 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Tämä nuorten scifi-romaani oli mielenkiintoisen kuuloinen ja ajattelin muutenkin, ettei scifillä voi mennä metsään lukukokemuksena. Eikä kyllä mennytkään! Kirja sopii kaiken kruunuksi vielä Helmetin 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 21. Kirja on scifiä, eli tieteiskirjallisuutta . Phoboksen neloset, hyvät ystävykset Joni, Linda, Ben ja Amanda valmistuvat juuri viimeisinä rakettitieteen koulutuksesta. Koulutus on lakkautettu tarpeettomana, sillä Marsin johto on päättänyt, ettei raketeilla tarvitse kenenkään enää lentää, kun lentoja Maahan ei tarvitse enää tehdä. Marsilaisille on kerrottu, että Maa on asuinkelvoton, ollut jo vuosikausia. Nelikko saa kuitenkin yhteydenoton Max Yosilta, marsinkuululta avaruuslentäjältä, joka on käynyt maassa. Yosin mukaan väite Maan asuinkelvottomuudesta on vain hallituksen keksimää propagandaa ja Yosi haluaa lentää jälleen Maahan. Avukseen hän tarvitsee taitavia lentäjiä

M. K. Kajanne - Punainen lanka

  Kivikko 1 Kustannus HD, 2023, kovakantinen, 267 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kirjailijalta. Kirja kiinnosti minua kuvauksensa vuoksi, vaikkakin pelkäsin tämän olevan makuni ohi, sillä dekkarit eivät ole minun juttuni. Tahdoin kuitenkin lukea tämän, sillä kuvaus lupasi muutakin, mm. parisuhdedraamaa. Kirjan lisään Seinäjoen kaupunginkirjaston 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 19. Kuolema . Okei, kirja on pääasiassa mielestäni enemmän jännityskirja, jossa rikosten selvittäminen on pienessä roolissa. Tämä sopii minulle oikein hyvin, sillä pitkät rikosselvittelyt ja tutkimukset eivät minuun iske. Jännitys sen sijaan toimii. Tässä jännitystä toi mielenkiintoisesti niin murhat kuin muilla tavoin julmat ihmiset. Oman osani olen elämäni aikana maistanut narsisteista ja minun mielestäni narsisti on huomattavasti pelottavampi kuin psykopaatti. Tämä siitäkin huolimatta, että psykopaatti usein on vaarallisempi. Psykopaatin kanssa kuitenkin tiedän olevani vaarassa, narsisti taas osaa man

Hae tästä blogista